sunnuntaina kello 20.15-21.57

teen mitä tahansa. en tee mitään.
oikeassa oleminen on niin helvetin raskasta,
tiedät
kaiken
mitään et halua odottaa.
pulloja pulloja, pitäisikö
huolestua
itsestään, jos kukaan muu ei.
jos sanovat jotain en
kuuntele,
en kuuntele yleensäkään, ihmisten
tylsämielisyys hermostuttavaa,
yritän puhua runoudesta, toisten runoilijoiden
kanssa keskusteleminen on
jokseenkin arvotonta. en minä teille
kirjoita, itselleni kenties. onko muusan pitäminen
vanhanaikaista, onko se edes kannattavaa.
jos kärsimyksen kautta kirjoittaisin
paremmin
olisin voittanut jo j.h. erkon ja hesarin ja mitä
näitä nyt on. mutta annan niiden ajatella. se tekee niiden elämästä
helpompaa; miten ylevä oikeutus pelkuruudelle!
ihmisestä syntyy
Suuri Runoilija.
tänään luin taas bukowskia, hank vihasi hännystelijöitä
minulla ei ole sellaisia ja jos olisi, en
osaisi suhtautua ihannointiin.
kirjoitan tätä runoa osissa,
haen oluen ja tupakoin ja kirjoitan lisää ja mietin taas,
bukowski kuoli yli seitsemänkymppisenä, onnensa
kukkuloilla, talo ja nainen ja kuusi kissaa
viina ei maistunut, poreallas ja meditaatiota
syöpä
viimein
lopullinen koettelemus, hank
oli tottunut niihin, hank
oli nähnyt sairaalat ja oksentanut verta
jättänyt hyvästit elämänsä rakkaudelle
sairaalassa, lähti itsekin
sairaalassa, pääsikö hän
janen luo.
olen yksin ja se tekee minut levolliseksi.
suhteettoman helppoa olla
suhteeton, näin on ollut
jo kauan.
ja mielummin ajattelee olevansa oma itsensä
rakastavansa itseään
kuin että olisi joku
maailman loppuun saakka
että olisi joku
ja jonkun kautta saavutettu
seesteinen onni.
ei sellaista ole.
miksi aina tiedän kariutuvat romanssit,
miksi jään,
miksi alati kaipaan menneeseen.
elää kaikki se, jota vielä kammoksuu,
kipeät katseet heikossa valossa, siksikö juuri
aamuisin mies on kauneimmillaan.
maailma syntyy joka aamu
kun nainen harjaa hiuksiaan, sanoi se
sukupolvikuvaukseen erikoistunut kirjailija, mitä syntyy
minusta kun karttelen kampaa, tupakoin
liikaa ja kiroilen alati.
runoutta.
kuinka pitkälle tämän voin venyttää,
ajatukset.
on sunnuntai jälleen, yksi monista,
masentava päivä, kerrassaan, harmaa
ja ahdistava, mietin että mietitkö ja jos
niin mitä, luultavasti et,
olen nämä sanat niin usein ajatellut.
ja yhä maailma pysyy,
akseli vino, me tiedämme,
me tiedämme,
maailma pysyy ja sunnuntait
sen mukana.