miksi kirjoitan niin paljon
henkäyksistä
näistä päivistä
kyljistä
valosta, kirkkaasta
näkemisestä
muistista.

olenko tullut toistamaan
omat unohdukseni.

ajattelin uudelleen

ajattelin
olkapääsi valkeaa
ajattelin kaikkia niitä tähtiä
joiden näin singahtavan päin syyskuuta
ajattelin lakanan painaumia selässä
kahvinkeittimen toimintametodeja
keltapäistä hammasharjaa
jälkiä betoniseinässä, valuneita
ajattelin kuinka aina sataa,
jalat ja minä märkinä ajattelin
pakastepinaattia, paistinkauhoja
tummia kuvia, hitaita aamuja iltaisin
kyljen kirkasta valoa hämärässä muistissa
minä ajattelin
mitä jää.

hyvää syntymäpäivää

I

kun ei ole lämmin
miettii, mikä oli niin täydellistä
mikä ajoi tähän pisteeseen
jossa tapahtumahorisontti katoaa
kuulopuheisiin
syytöksiin
nostalgiaan
kiertoilmaisuihin
kommunikaation täydelliseen hajoamiseen
eikä taivas
ole pelkkää harmaata
se on kulunutta sohvatyynyä
vinossa huoneessa kun männyt
pudottavat paksua lunta lattialle.

II

palata alkuun, ihan alkuun
huomatakseen ettei tiedä missä
alut ja loput enää ovat,
kaikki limittäin,
anteeksiantamattomia anatomiset
yksityiskohdat kaikki yhdentekeviä
mikäli on ainoutta
on ajatus
ikkunasta kylmää
on huominen
ihan kuin
tänään.

pimpin' my muse

t.
sinulle aina.
kuten tahdoit.

nähdä lävitse, itsensäkin
sekö sinusta tekee niin
irrallisen

keväällä unelmoin vielä

olisi mies joka kävelee epätahdissa,
rytmittä, aivan kuin olisi irrallaan
kaikesta mikä on totta –
sinä teet sen tietäen.
askeltaa kuin jalka osuisi
kaikkeuteen kuin ei-mihinkään;
minä tiedän mitä näillä kirjaimilla teen.
minä piirrän sinut ilmaan, ääriviivat,
sääliksi vääntyneen profiilin.
minä annan sinulle nimen, nyt,
tämä on kastejuhla, olet uusi,
minä teen sinusta jotain niin kaunista,
annan tekoja, jumalaisia miltei,
annan maailman sinuun,
ettet itse koskaan yllä
koskemaan sitä mikä virtaa huoneiden lävitse
pölyjen virta, ihmisen virta
kuolematon.

kuinka olin elossa,
kerran,
olevaisuus ympärillä kirkas.

13.11. 03:00:14 / eikä pistettä usein uskalla

pientä kahinaa, rännit korisevat
tämä kaikki
sietämätöntä.
sata mätää omenaa vasten maata,

12.11.08 01:27:15

ja myrskyn jälkeen,
aina myrskyn jälkeen.
kyllä sinä tiedät;
pimeys tulee taajamista kaupunkiin,
on hiljaa,
tulee niin liki.
minä odotan vielä.

uusi kokoelma aukeassa

täältä enimmäkseen, kyllä, mutta muokattuja.
vähäsanaisempia.

ja täällä ovat ne.

sulle ja mulle. enemmän sulle, kuitenkin, aina.

joskus varmaan ajattelit etten olisi minä
että olisin monta muuta ja kaikki ne joiden nännit
tunnet yhä suussasi, etten olisi lihaa ja verta vaan
henki joka tekee sinusta vielä jonkun tärkeän
minun nimelläni on raskas kaiku sinun makusi
on suolainen sillä ei ole yhteyttä eikä tarkoitusperä
koskaan vastannut sitä minkä näit kun katsoit
aamulla peiliin, että olet pettänyt itsesi vaatinut liikaa
kaikki mitä rakastit katoaa eikä se satu.

että tällainen tiistai

outoja elektronisia ilmiöitä,
paniikinomaisia häiriöitä,
ettei mikään toimi ettei mikään toimi
ettei mikään
värivaloja valoja väreissä kaiken välissä
ajatus siitä että olisi tasattava tilinsä
sopeuduttava ajatuksiinsa löydettävä
tie
joka ei hakkaa jalkoja lihasta
mikä risteys tämä on kun kukaan ei selviä eteenpäin
ja keneltä kysyttiin
neuvottomina
onko vasen oikea oikea vasen vai
onko helpointa pysähtyä
sinne missä kuuset taipuvat
raskaina maahan

@ dynamo 6.11 klo 02:08:10

tämän keskellä,
keskiössä valot ja
rytmirintaman syke.
menneen hehku tulee syliin;
unohtaisin
ympyrän mallinnuksen selkein vedoin
ja kuinka hiuksesi vasten
huulten rajaa
tulivat toteen.

dälek @ klubi 4.11.

ei tämä ole sama ilman sinua,
mikään ei ole sama ilman sinua.
tyhjä kylki, avoin tila,
tyhjää kaikki,
ei tämä ole sama ilman sinua.
onko se kaipuu.

itseni ja kaikki muut

todellisuus. subjektiivinen käsite,
määritetty kokijan silmin.
että jokin olisi totta, todella,
todellista, todellisuus.
multiversumi, sittenkin.

varsinais-suomen runoviikon avajaiset bar kukassa 3.11.

transsi. ettei näe silmiltään
mikä silmitön on se jonka värit vaihtuvat aamuja
kerraten etteivät laudat kantaisi,
päivä kohtaisi kaikua seinän pielestä.
pysähtyä ajovaloihin niin ettei enää
ajatukset ilmassa hiljaisia
valon kärjet katki tätä kaikkea,
muistijäljet

käännös
minne pitikin

marras

jakaa unensa
ettei eksyisi.
mitä se on.
jotkut aamut ovat hiljaisia,
aamut meren rannalla,
kun kaislikko on kuuraa
ja pilvet nopein liikkein

marras. olen tullut tänne
jonkun muun asialla
hiekkateitä puutaloja
ydinperheen onnettomuus
käsinkosketeltavaa.
nähdä, ketkä kuuluvat
miten on tarkoitettu.
kirjoitettu mihin

huoneet vinoja taas

minussa soi.