porthaninkatu sataa untuvaa
mies on kauneimmillaan
kirkkain silmin
---
kolkko sisäkkäin
seilata tarpeena
aallon alta ja yli
sysisyvään lyöt
riitteeksi hien
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joku beibe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joku beibe. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. heinäkuuta 2015
tiistai 23. marraskuuta 2010
I
en kuuntele rakkauslauluja,
minä luen haavikkoa ja juon olutta.
rationaalisuus helpottaa, sanat aseteltu
kuin niiden pitääkin.
II
mitä muuta voi elämässä tehdä kuin kaivata kohti vanhuutta
ja pyristellä vastavirtaan kun se on tekeytynyt nykyisyyteen.
III
nyt sängyssä on vain kirjoja, yksin yönsä viettävä ihminen
ei tee mitään kolmella tyynyllä, käpertyy villapaitaan
jos kokee unen olevan mahdollisuus, ei kammoksuttava pakote.
niin, minä ja kirjani, nojailevat toisiinsa kun en tueksi ehdi,
olemme jääneet yksin taas, näin sen tuleekin olla
kirjat nojailevat toisiinsa ja minä tukeudun niihin
asetelmien tasapainoon, painan otsan vasten yhtä,
hapuilen toista kädellä kuin kirjat täyttäisivät sen minkä
niiden vuoksi hylkäsin, minkä aina sanojen vuoksi,
sanojen, jotka ovat oikullisempia kuin yksikään mies,
siinä niiden riemullinen ero
ja lopullinen syy.

Tunnisteet:
haavikko,
joku beibe,
joku entinen beibe,
välinen beibe
perjantai 11. kesäkuuta 2010
0
mitä sanon,
ja ennen kaikkea,
mitä olen sanomatta.
olet hiljainen hetki tässä alennusmyynnissä.
I
koskettelen sinua varoen
on vaikeaa lähestyä miestä,
joka ei vielä tiedä
kuinka paljon hän sinusta haluaa.
II
aaveet olen laskenut sinun varaasi
olettanut kovin usein
kovin monta tunnetta.
kaikki pyyntöni,
(rypistyn jalkojen juureen, olisit minun olisit edes kerran, eikö ole mahdollista jättää rehellisyys muiden huoleksi, emmekö me voisi olla edes -)
tyhjien seinien tilalla sinä seisot kuin taulu
jonka tekijä ei tiennyt, minkä karnevaalin kanvaasille synnytti.

ajatus katkesi,
eräinen,
joku beibe,
känni,
oudosti kaipuu,
riipaistu
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
aurinko sinä olet, sen kaltainen,
et kalpea, et häilyvä
sinä olet kallio johon itseäni paiskon
olet ranta joka ei mieleni vuorovesistä kulu
irrallinen arjesta,
kun pullot kasaantuvat jalkoihin
eikä kukaan vastaa puhelimeen
olet kaunis, minä rakastan sinua
juuri niin kuin tiiliseinää rakastetaan
sentimentaalisin elein
aurinko sinä olet, ja raajasi
merkkejä suunnistaa

maanantai 3. toukokuuta 2010
jos sanoisin tätä rakkausrunoksi neruda iskisi nyrkillä haudan takaa
I
jotain minä odotan. hymyä tai
vääränpuoleista virnettä
elettä tekemään sinusta toisen kuvan.
II
ajattelin sinua tänään
puutarhassa tulevat rikkaruohoista juurettomiksi
painavan käden alla.
niin, ajattelin sinua, hymyilytti vähän.
aurinko osui ikävästi silmään
nakkelin kastematoja multakasaan.
III
ruohot tulevat liki.
nypit niitä korsi kerrallaan.
IV
että olisikin meitä.
täytyy puhdistaa kirjoituskoneen kirjasimet.
hakkaavat kaiken kahdeksi.
V
en todella tiedä, mitä ajattelisin
jos et olisi ajateltavaksi.
VI
niin monen olet kieltänyt,
minä kavahdan yhtä monta.
näissä sanoissa olet silti
sinä olet,
etkä muuksi muutu.

hajatelmat,
joku beibe,
kirjoituskone,
spontaanit
lauantai 1. toukokuuta 2010
painaa päänsä jaloon notkoon siellä
missä tahdosta tulee fysiikkaa
missä tahdosta tulee fysiikkaa
Tunnisteet:
joku beibe,
lauselma,
semirunot
torstai 22. huhtikuuta 2010
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
loimaa-tampere-turku I
läheisyydestä sen verran, että tapan huonekasveja
hengittelen bentseeniä enkä koskaan pyydä anteeksi
silloin, kun pitäisi.
I
luulin, että sanat loppuisivat kesken.
silti olet miltei samoin
sama, miltein.
II
menikö kumpikaan meistä kauemmas
aamulla vedän lämpöä sisääni,
olet niin kiinni, etten tiedä puhuako miehestä
vai pojan kaipuusta äitinsä syliin.
III
kaipasinko ihoa vai ihmistä
on niin kovin vaikea asettua tähän tilaan.
nahkasaapikas jalassa vielä
ei tiedä, pitääkö pukea
vai riisua kaikki sukkia myöten.
IV
minä rakastan sinua.
tämä on ensimmäinen runo, jonka kirjoitan.

revanssi,
spontaanit,
wtf
perjantai 26. maaliskuuta 2010
I
tuo aurinko sisään.
kuin jokin kirja, jota ei saa luetuksi,
jätän paperit
ja lauseen
II
suurena sulkana vasten taivasta
cirrostratus, lämpimän enne atmosfäärissä
vai stratos-,
et ole kertomassa.
minä muistan sanat, en niiden merkityksiä.
kylpytakissasi kuninkaiden väri, reitesi
jalopuina niiden alta.
sinun tulee kylmä,
et ymmärrä kuinka läsnä pohjoinen minussa on.
kuin omenapuiden vesiversot
tai luvaton askel kun nurmi taipuu
sitä tahtoen.

pastissi
koivut niin vakavina, ylösalaiset kehikot
kuin nainen, joka odottaa tulevansa puetuksi.
voisi luulla sanan jäävän.
monet luulevat.
asetan paperit painamaan sängynlaitaa.
kirjoituskoneen kalkatus muuten niin elävässä talossa
jokainen isku musteesta ihoksi.
olet mies, jonka vuoksi silkkisukkia käytetään
saat minut unohtamaan
rivien avaruuden.
tässä mielessä olemme asetelmiimme sopivat.

olet sydämen sytytystulppa, soiva kruunu sankarin otsalla.
olet glaseerattu kermaleivos, väistämätön pako sukkahousuissa,
hivutat reittä ylös
kunnes purkaudut kokonaan.
olet lemminkäinen kiurussa, vihersilmäinen arkkiperkele
riiaat männyt piloille,
pieni perunamaa vilkkaan tien varrella,
multiin suojattu peltilaatikko,
korukivi kyrvännokassa olet
natiseva raami siihen maailmaan, jossa ihmiset tekevät töitä
eivätkä koskaan opi ruotsia.

edge of reps,
joku beibe,
kirjoituskone
lauantai 6. maaliskuuta 2010
commodore 64
taputtelen luottomuusan päätä,
on perjantai jossain, missä nimipäivillä on merkitystä.
toista vuorokautta aurinko helottaa kohti.
sinusta olen kiitollinen.
on perjantai jossain, missä nimipäivillä on merkitystä.
toista vuorokautta aurinko helottaa kohti.
sinusta olen kiitollinen.
torstai 25. helmikuuta 2010
minua voisi pitää ehdottomana
I
mä käytän isoja sanoja,
heitän paskaa tuulettimeen.
missä vaiheessa sua alkaa pelottaa,
että entä jos olenkin tosissani.
sä oot niin sileä, että tekee pahaa,
sanat valuu selästäs kuin lasta kylvettäis.
oon heittänyt kiljua miesten naamoille,
nyt saan niiltä synttärikortteja.
älä huoli.
jos vihaan sinua, vihaan korkeintaan vuoden.
II
alkuperäisteoksia roikkuu seinillä.
olen keskeneräinen taulu
vuodelta 2008.
eroahdistus on ykseyden alkusoitto,
ei meidän.
minun.
sormet musteessa palaan keskinkertaisuuteen.
jonain päivänä lähdet.
juodaan olutta.
muistellaan.
aikaa on, ja maalia vaikka muille jakaa.

lauselma
elämä on
niinpä niin, onhan sitä
tullut nussittua, joskus akti
sekoittuu rakkauteen, joka sanoo sulle
elämä on kun keittelee
nuudeleita, maissia ja tonnikalaa, tietää
että vihaat sitä miten elämä on sen kanssa.
tapaa miehiä sen aikana, sen jälkeen,
kaikki on ikävän panemista hengiltä,
sen etuhampaat oli niin isot
että sua vitutti kun katkoit omasi,
sit tulee rottia nahkatakeissaan, ne suitsuttaa sua
ja panee takaapäin likaisella sohvalla,
nöyhtäisten tyynyjen tuoksu kelpaa romantiikasta,
kun niille suljet ovesi, olet
yksin yksin yksin mustassa kuilussa
josta sinut pelastaa viimeinen oljenkorsitukkainen serotoniini-adonis,
avaa sun lukkos niin hyvin että kun tulet et voi lakata
valumasta imelää mehua sen naamalle, oli se sitten
verbaliikkaa tai humalaisen solkkausta,
näet unia taloista joissa asuu kaikki elämäsi miehet
ja peset niiden paskarantuja rakkaudesta soikeana,
viimeinkin sinulla
on merkitystä
nämä pallientakaiset tyyssijat saavat sinut tuntemaan
maailman akselin paisuvan poskeasi vasten
kuinka mieluusti joisit pöytäviinaa heidän navoistaan
kestäisit hetken ajatuksetta
kumpaan reikään tänään annetaan
hengen haavaan vai ruudin riipomaan pään puoleen
ja jos tämä myrsky sisälläsi joskus ottaa tyyntyäkseen
muista rakastua kirjanpitäjään,
jolla on solmio suorassa
ja hiljalleen lipuva
harmaa kieli.

mennyt,
miikka,
rontti
lauantai 20. helmikuuta 2010
husqvarna
tartun sinua kädestä ruotsalaisessa supermarketissa
pyydän ostamaan vaaleanpunaisen pesuvadin, poskipäät samaa sävyä.
jos keksit minulle lempinimiä, piiloudun pakaste-altaan taakse viilentymään.
en pysty kirjoittamaan onnellisena.
se saa odottamaan lähtöä.
lähetän sinulle postikortteja kunhan vähän vanhenemme,
kunhan vähän vanhenemme.
en muista, missä kaupungissa hapuilin sitä viimeistä sanaa,
amsterdamissa kompastuin raiteisiin. olisi pitänyt huomioida
tilanteen ironia.
syleillä näitä enteitä.

on the road,
spontaanit
torstai 4. helmikuuta 2010
saat minut hymyilemään tiettyä symmetriaa.
minä en halua rakastua sinuun.
lapan partasuuta riisikasaan.
167 kilometriä olettaen, että olisit kotonasi,
että olisin linnuntiellä,
kaksi tuntia yksitoista minuuttia
jos haluaisin ajaa autoa vaikutuksen alaisena.
yksitoista euroa kuusikymmentä senttiä
kolmetoista euroa kaksikymmentä senttiä
ja pari lätkäjätkää myöhemmin -

etäisyydet,
joku beibe,
kesken,
tampere,
turku
lauantai 23. tammikuuta 2010
täällä kaikki on toisin.
minun huoneissani.
ei pehmeyttä, ei nojaamista poskeen,
minulla on jälleen huono päivä.
monta hyvää ennen tätä.
sinun on vaikea nähdä kuka olen.
kenen kanssa sänkysi olet jakanut.
ei siitä voi olla vihainen,
harvoin itsekään ymmärrän,
kuka minuun näinä päivinä asettuu.
minun huoneissani, yläkerran ylhäisessä yksinäisyydessä
tilassa, jota kukaan ei saata penetroida,
kuplassa, eksentriassa
maalaamassa miellytystä olotilaksi.
älä pidä tätä pahana.
näitä päiviä on.

ilmoitusluontoiset,
irrallinen,
itse,
joku beibe
maanantai 11. tammikuuta 2010
kyllä kyllä, meillä on aikaa
pappi siunaa englannissa elektroniikkaa
luojalle kiitos siitä
että voimme kirjoittaa hänestä
pienin alkukirjaimin
kyllä kyllä, minä odotan huomisen hyminöitä
kuinka suloisesti nyrpistät nenääsi
haukotukseen
ja kuinka se tarttuu minuun
kuinka tartun sinuun
kyllä kyllä, et pelkää singulariteettia
mutta minä en tahdo kuolla venymiseen
minulla on parempia suunnitelmia
raajojen levittämiseen
kyllä kyllä
minä rakastuisin sinuun
jos muistaisin miten se tapahtuu
kyllä kyllä
on kaikki mitä uskallan sanoa
vähän nyökyttää päätäni
kyllä kyllä
tässä on hyvä
kun olen ja olet
hartain ottein
kyllä kyllä
hitaasti päivää

CERN,
eräinen,
joku beibe,
maailmanloppu,
riipaistu
perjantai 1. tammikuuta 2010
364 ja puoli
vuoden viimeinen päivä
rotat ovat vallanneet laivan.
kuvittelitko todella
etten kirjoittaisi sinusta,
sinusta, sinusta
kun toit minulle sanat
uhrilampaan
luulitko, etten käyttäisi sinua
kunnes jäljellä ei olisi
mitään.
vuoden viimeinen päivä,
minulla on ihmisiä, joita rakastaa
suudelmia hukattavaksi
ja kuusen latvassa foliovittu.
yöni odotin päivän valkenemista
364 päivää ennen tätä
osa niistä sinua.
vuoden viimeinen päivä
oletko loukkaantunut siitä
mitä minun täytyi sanoa
että olet seinä, josta kaiku
ei kimpoa.
josta sana ei helähdä uudeksi.
vuoden viimeinen päivä
ryhtyi pakkastamaan
hanki saappaan alla
vuoden viimeinen päivä
olet lopussa
olen lopussa
meille ei ole loppua
alutta
on vain olutta ja muutama muisto
peiton alla
oli neljä lämmintä jalkaa.
rotat ovat vallanneet laivan.
kuvittelitko todella
etten kirjoittaisi sinusta,
sinusta, sinusta
kun toit minulle sanat
uhrilampaan
luulitko, etten käyttäisi sinua
kunnes jäljellä ei olisi
mitään.
vuoden viimeinen päivä,
minulla on ihmisiä, joita rakastaa
suudelmia hukattavaksi
ja kuusen latvassa foliovittu.
yöni odotin päivän valkenemista
364 päivää ennen tätä
osa niistä sinua.
vuoden viimeinen päivä
oletko loukkaantunut siitä
mitä minun täytyi sanoa
että olet seinä, josta kaiku
ei kimpoa.
josta sana ei helähdä uudeksi.
vuoden viimeinen päivä
ryhtyi pakkastamaan
hanki saappaan alla
vuoden viimeinen päivä
olet lopussa
olen lopussa
meille ei ole loppua
alutta
on vain olutta ja muutama muisto
peiton alla
oli neljä lämmintä jalkaa.
Tunnisteet:
joku beibe,
kirjoituskone,
tampere,
turku
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)