hän, joka kävelee läpi tuhkaisen huoneen

porthaninkatu sataa untuvaa
mies on kauneimmillaan
kirkkain silmin

---

kolkko sisäkkäin
seilata tarpeena
aallon alta ja yli
sysisyvään lyöt
riitteeksi hien

I

en kuuntele rakkauslauluja,
minä luen haavikkoa ja juon olutta.
rationaalisuus helpottaa, sanat aseteltu
kuin niiden pitääkin.

II

mitä muuta voi elämässä tehdä kuin kaivata kohti vanhuutta
ja pyristellä vastavirtaan kun se on tekeytynyt nykyisyyteen.


III

nyt sängyssä on vain kirjoja, yksin yönsä viettävä ihminen
ei tee mitään kolmella tyynyllä, käpertyy villapaitaan
jos kokee unen olevan mahdollisuus, ei kammoksuttava pakote.
niin, minä ja kirjani, nojailevat toisiinsa kun en tueksi ehdi,
olemme jääneet yksin taas, näin sen tuleekin olla
kirjat nojailevat toisiinsa ja minä tukeudun niihin
asetelmien tasapainoon, painan otsan vasten yhtä,
hapuilen toista kädellä kuin kirjat täyttäisivät sen minkä
niiden vuoksi hylkäsin, minkä aina sanojen vuoksi,
sanojen, jotka ovat oikullisempia kuin yksikään mies,
siinä niiden riemullinen ero
ja lopullinen syy.

0

mitä sanon,
ja ennen kaikkea,
mitä olen sanomatta.
olet hiljainen hetki tässä alennusmyynnissä.

I

koskettelen sinua varoen
on vaikeaa lähestyä miestä,
joka ei vielä tiedä
kuinka paljon hän sinusta haluaa.

II

aaveet olen laskenut sinun varaasi
olettanut kovin usein
kovin monta tunnetta.
kaikki pyyntöni,
(rypistyn jalkojen juureen, olisit minun olisit edes kerran, eikö ole mahdollista jättää rehellisyys muiden huoleksi, emmekö me voisi olla edes -)
tyhjien seinien tilalla sinä seisot kuin taulu
jonka tekijä ei tiennyt, minkä karnevaalin kanvaasille synnytti.

kuun kehrää ja katinkultaa

aurinko sinä olet, sen kaltainen,
et kalpea, et häilyvä
sinä olet kallio johon itseäni paiskon
olet ranta joka ei mieleni vuorovesistä kulu
irrallinen arjesta,
kun pullot kasaantuvat jalkoihin
eikä kukaan vastaa puhelimeen
olet kaunis, minä rakastan sinua
juuri niin kuin tiiliseinää rakastetaan
sentimentaalisin elein
aurinko sinä olet, ja raajasi
merkkejä suunnistaa

jos sanoisin tätä rakkausrunoksi neruda iskisi nyrkillä haudan takaa

I

jotain minä odotan. hymyä tai
vääränpuoleista virnettä
elettä tekemään sinusta toisen kuvan.

II

ajattelin sinua tänään
puutarhassa tulevat rikkaruohoista juurettomiksi
painavan käden alla.
niin, ajattelin sinua, hymyilytti vähän.
aurinko osui ikävästi silmään
nakkelin kastematoja multakasaan.

III

ruohot tulevat liki.
nypit niitä korsi kerrallaan.

IV

että olisikin meitä.
täytyy puhdistaa kirjoituskoneen kirjasimet.
hakkaavat kaiken kahdeksi.

V

en todella tiedä, mitä ajattelisin
jos et olisi ajateltavaksi.

VI

niin monen olet kieltänyt,
minä kavahdan yhtä monta.
näissä sanoissa olet silti
sinä olet,
etkä muuksi muutu.

painaa päänsä jaloon notkoon siellä
missä tahdosta tulee fysiikkaa

minusta voi tulla taivas, sanoin.
sinä et olisi revontulia,
et tähtikirkas yö
kliseet olen säästänyt herjoihin,
mutta jotain harvinaista olisit
ja olet.
kerran vuosidadassa lentää komeetta
joka heikentää
vähäisen naisen sydämen sykkeen.

loimaa-tampere-turku I

läheisyydestä sen verran, että tapan huonekasveja
hengittelen bentseeniä enkä koskaan pyydä anteeksi
silloin, kun pitäisi.

I

luulin, että sanat loppuisivat kesken.
silti olet miltei samoin
sama, miltein.

II

menikö kumpikaan meistä kauemmas
aamulla vedän lämpöä sisääni,
olet niin kiinni, etten tiedä puhuako miehestä
vai pojan kaipuusta äitinsä syliin.


III

kaipasinko ihoa vai ihmistä
on niin kovin vaikea asettua tähän tilaan.
nahkasaapikas jalassa vielä
ei tiedä, pitääkö pukea
vai riisua kaikki sukkia myöten.


IV

minä rakastan sinua.
tämä on ensimmäinen runo, jonka kirjoitan.

I

tuo aurinko sisään.
kuin jokin kirja, jota ei saa luetuksi,
jätän paperit
ja lauseen


II

suurena sulkana vasten taivasta
cirrostratus, lämpimän enne atmosfäärissä
vai stratos-,
et ole kertomassa.
minä muistan sanat, en niiden merkityksiä.
kylpytakissasi kuninkaiden väri, reitesi
jalopuina niiden alta.
sinun tulee kylmä,
et ymmärrä kuinka läsnä pohjoinen minussa on.
kuin omenapuiden vesiversot
tai luvaton askel kun nurmi taipuu
sitä tahtoen.

pastissi

koivut niin vakavina, ylösalaiset kehikot
kuin nainen, joka odottaa tulevansa puetuksi.
voisi luulla sanan jäävän.
monet luulevat.
asetan paperit painamaan sängynlaitaa.
kirjoituskoneen kalkatus muuten niin elävässä talossa
jokainen isku musteesta ihoksi.
olet mies, jonka vuoksi silkkisukkia käytetään
saat minut unohtamaan
rivien avaruuden.
tässä mielessä olemme asetelmiimme sopivat.

olet sydämen sytytystulppa, soiva kruunu sankarin otsalla.
olet glaseerattu kermaleivos, väistämätön pako sukkahousuissa,
hivutat reittä ylös
kunnes purkaudut kokonaan.
olet lemminkäinen kiurussa, vihersilmäinen arkkiperkele
riiaat männyt piloille,
pieni perunamaa vilkkaan tien varrella,
multiin suojattu peltilaatikko,
korukivi kyrvännokassa olet
natiseva raami siihen maailmaan, jossa ihmiset tekevät töitä
eivätkä koskaan opi ruotsia.

commodore 64

taputtelen luottomuusan päätä,
on perjantai jossain, missä nimipäivillä on merkitystä.
toista vuorokautta aurinko helottaa kohti.
sinusta olen kiitollinen.

minua voisi pitää ehdottomana

I

mä käytän isoja sanoja,
heitän paskaa tuulettimeen.
missä vaiheessa sua alkaa pelottaa,
että entä jos olenkin tosissani.
sä oot niin sileä, että tekee pahaa,
sanat valuu selästäs kuin lasta kylvettäis.
oon heittänyt kiljua miesten naamoille,
nyt saan niiltä synttärikortteja.
älä huoli.
jos vihaan sinua, vihaan korkeintaan vuoden.

II

alkuperäisteoksia roikkuu seinillä.
olen keskeneräinen taulu
vuodelta 2008.
eroahdistus on ykseyden alkusoitto,
ei meidän.
minun.
sormet musteessa palaan keskinkertaisuuteen.
jonain päivänä lähdet.
juodaan olutta.
muistellaan.
aikaa on, ja maalia vaikka muille jakaa.

elämä on

niinpä niin, onhan sitä
tullut nussittua, joskus akti
sekoittuu rakkauteen, joka sanoo sulle
elämä on kun keittelee
nuudeleita, maissia ja tonnikalaa, tietää
että vihaat sitä miten elämä on sen kanssa.
tapaa miehiä sen aikana, sen jälkeen,
kaikki on ikävän panemista hengiltä,
sen etuhampaat oli niin isot
että sua vitutti kun katkoit omasi,
sit tulee rottia nahkatakeissaan, ne suitsuttaa sua
ja panee takaapäin likaisella sohvalla,
nöyhtäisten tyynyjen tuoksu kelpaa romantiikasta,
kun niille suljet ovesi, olet
yksin yksin yksin mustassa kuilussa
josta sinut pelastaa viimeinen oljenkorsitukkainen serotoniini-adonis,
avaa sun lukkos niin hyvin että kun tulet et voi lakata
valumasta imelää mehua sen naamalle, oli se sitten
verbaliikkaa tai humalaisen solkkausta,
näet unia taloista joissa asuu kaikki elämäsi miehet
ja peset niiden paskarantuja rakkaudesta soikeana,
viimeinkin sinulla
on merkitystä
nämä pallientakaiset tyyssijat saavat sinut tuntemaan
maailman akselin paisuvan poskeasi vasten
kuinka mieluusti joisit pöytäviinaa heidän navoistaan
kestäisit hetken ajatuksetta
kumpaan reikään tänään annetaan
hengen haavaan vai ruudin riipomaan pään puoleen
ja jos tämä myrsky sisälläsi joskus ottaa tyyntyäkseen
muista rakastua kirjanpitäjään,
jolla on solmio suorassa
ja hiljalleen lipuva
harmaa kieli.

husqvarna

tartun sinua kädestä ruotsalaisessa supermarketissa
pyydän ostamaan vaaleanpunaisen pesuvadin, poskipäät samaa sävyä.
jos keksit minulle lempinimiä, piiloudun pakaste-altaan taakse viilentymään.
en pysty kirjoittamaan onnellisena.
se saa odottamaan lähtöä.
lähetän sinulle postikortteja kunhan vähän vanhenemme,
kunhan vähän vanhenemme.
en muista, missä kaupungissa hapuilin sitä viimeistä sanaa,
amsterdamissa kompastuin raiteisiin. olisi pitänyt huomioida
tilanteen ironia.
syleillä näitä enteitä.

saat minut hymyilemään tiettyä symmetriaa.
minä en halua rakastua sinuun.
lapan partasuuta riisikasaan.
167 kilometriä olettaen, että olisit kotonasi,
että olisin linnuntiellä,
kaksi tuntia yksitoista minuuttia
jos haluaisin ajaa autoa vaikutuksen alaisena.
yksitoista euroa kuusikymmentä senttiä
kolmetoista euroa kaksikymmentä senttiä
ja pari lätkäjätkää myöhemmin -

täällä kaikki on toisin.
minun huoneissani.
ei pehmeyttä, ei nojaamista poskeen,
minulla on jälleen huono päivä.
monta hyvää ennen tätä.
sinun on vaikea nähdä kuka olen.
kenen kanssa sänkysi olet jakanut.
ei siitä voi olla vihainen,
harvoin itsekään ymmärrän,
kuka minuun näinä päivinä asettuu.
minun huoneissani, yläkerran ylhäisessä yksinäisyydessä
tilassa, jota kukaan ei saata penetroida,
kuplassa, eksentriassa
maalaamassa miellytystä olotilaksi.
älä pidä tätä pahana.
näitä päiviä on.

kyllä kyllä, meillä on aikaa
pappi siunaa englannissa elektroniikkaa
luojalle kiitos siitä
että voimme kirjoittaa hänestä
pienin alkukirjaimin

kyllä kyllä, minä odotan huomisen hyminöitä
kuinka suloisesti nyrpistät nenääsi
haukotukseen
ja kuinka se tarttuu minuun
kuinka tartun sinuun

kyllä kyllä, et pelkää singulariteettia
mutta minä en tahdo kuolla venymiseen
minulla on parempia suunnitelmia
raajojen levittämiseen

kyllä kyllä
minä rakastuisin sinuun
jos muistaisin miten se tapahtuu

kyllä kyllä
on kaikki mitä uskallan sanoa
vähän nyökyttää päätäni
kyllä kyllä
tässä on hyvä
kun olen ja olet
hartain ottein

kyllä kyllä

hitaasti päivää

364 ja puoli

vuoden viimeinen päivä

rotat ovat vallanneet laivan.

kuvittelitko todella

etten kirjoittaisi sinusta,

sinusta, sinusta

kun toit minulle sanat

uhrilampaan

luulitko, etten käyttäisi sinua

kunnes jäljellä ei olisi

mitään.

vuoden viimeinen päivä,

minulla on ihmisiä, joita rakastaa

suudelmia hukattavaksi

ja kuusen latvassa foliovittu.

yöni odotin päivän valkenemista

364 päivää ennen tätä

osa niistä sinua.

vuoden viimeinen päivä

oletko loukkaantunut siitä

mitä minun täytyi sanoa

että olet seinä, josta kaiku

ei kimpoa.

josta sana ei helähdä uudeksi.

vuoden viimeinen päivä

ryhtyi pakkastamaan

hanki saappaan alla

vuoden viimeinen päivä

olet lopussa

olen lopussa

meille ei ole loppua

alutta

on vain olutta ja muutama muisto

peiton alla

oli neljä lämmintä jalkaa.