minusta voi tulla taivas, ja jos se on mahdollista, niin mikä
ei. se, joka on rakastanut meren taakse, voi tietää tämän.
kuinka aika ja aine yhtyvät. kuinka ne voivat värähtää.
olen heräämisen puolella, kielen päällä
kaikki totuudet.

kuten olen, miten, pullojen ympäröimä taas,
tänään olen maannut sohvalla jolla panit minua
tänään olen juonut kupista josta saatoit juoda
tänään olen sinulla ympäröity
en ole pyytänyt mitään
enkä mitään näistä tiloista halua omakseni.
kun on nähnyt ihmisen kodin,
on nähnyt ihmisen totuuden,
hän ympäröi itsensä sillä, mihin uskoo
ja sinä uskot, ettei mikään ole sinun.

olet nähnyt minun nukkuvan ennen ja jälkeen meidän
olet nähnyt paljon, mutta oletko katsonut.
minuun tulee välillä sellainen väri
jolle ei ole nimeä vielä
mutta se on suru
josta rokkitähdet laulavat kappaleissa
joita soittaa toistolla jonain yönä kun kaikki on niin yksinäistä

luulitko etten muista tätä kaikkea vielä
niin paljon sanomatta.

vuokatti

ei ole kiire mihinkään.
valot menneet,
pätkä junan raiteita menneisyydessä
painautuu vasten selän nikamia.
silmät jotka vaihtavat väriä
mielialan mukaan.

muistiinpanoja kirjoittamisesta kirjoittamisen & kirjoitetun sijaan

kirjoita runoja siitä, mikä mielestäsi on kaunista;
mikä on kaipaamisen arvoista, mihin
tahdot (takaisin) ja miksi.
kirjoita ihmisten varjoista ja niiden leikkauspisteistä -
missä illuusio ihmisestä tulee lihaksi,
missä on rakkauden ja ruumiin raja.
koko ajan muistaen menneitä kirjoita
nämä rytmit ja hetket ja kaiken
nautittavaksi tehty absurdius;
ole itsesi ulkopuolella sanoissa,
muuten niin läsnä
kuin psyyke antaa periksi.

seuraavaksi täytyy saada nimi tälle
kammottavan pohjattomalle lohduttomuuden &
epäilyksen tunteelle, joka tulee kohti
kun kyse on ihmiskunnasta ja/tai ihmisestä yksilönä.

ja;

kun kirjoitat koehenkilöstä,
kirjoita sillä hellyydellä, jolla katselit
hänen aamuissa elänyttä profiiliaan -
sillä hän, silloin, oli sinun ja vain
sinä voit tuoda sen kaiken
elämän piiriin yhä uudelleen,
sillä, oletko valmis jo? menneisyytesi
koottu näiden totuuksien muotoon,
mosaiikkilautanen tulevien pöydällä.

aikoja sitten ajatellun murhaballadin alku

voisitko kerrankin katsoa minua siten,
ettei kaikki halveksunta hyökyisi kasvoille.
olen ihminen siinä missä sinäkin.
en ole pyytänyt paljoa.
olen ajatellut elimiä, ihmisyyttä,
mikä todistaa että minun sisälläni on yhtään mitään.
en ole nähnyt kenenkään sisälmyksiä
toivon, etten näekään, ja silti on vaikea uskoa
että ihon alla on henkeä enempää.
tiedätkö, kuinka vaikeaa on herätä pelkoonsa,
joka helvetin aamu herätä.
ei ole ketään kuulemassa, luulisi
että uskaltaisin huutaa tyhjille seinille
mutta nekin tuntuvat väittävän vastaan,
seinätkin, kuvittele, tähän on tultu
todellisuus on niin hatara että jos ja kun
osun sormellani aikavääristymään
menen todesta läpi ja katoan,
ryhdistäydyn ja muutun pyhäksi.
minä kertoisin sinulle mutta sydämenlyöntien lisäksi
meillä ei ole mitään yhteistä,
enkä enää ole sinun pulssistasi mitenkään varma.
se on niin kovin hidas,
niin hiljainen.
ja silti tämä on päivä missä muutkin,
mennyt jo tullessaan.

paljonko muistomerkkejä voi antaa
risteävälle tielle.
paljonko voi antaa itsestään
välttääkseen kuoleman.
kenen lapsia olet ja miksi se kiinnostaa
otan nämä askeleet
tullakseni
siihen ihoon joka minun on aina ollut.

uudenmaankatu

olen antanut
anteeksiantamattomia määriä

liikkeet itsessäni nyt

kosketuksen jälkeen kaikki mitä on.

lemminkäisenkatu

olen epäileväinen olevaisuuden suhteen

kuin jokaisella olisi tieto siitä, mitä olen unohtanut.

yliopistonmäki

kaikki mikä on merkitsevää on musteen määrä paperilla
kaikki mikä todella tarkoittaa jotain on äänen värähtely
vasten paperista seinää.

tulee kirjoittaa runoja, joissa kartoitetaan tiet nimeltä,
joissa ilmenee kuolleen romanssin sotatila,
ei-kenenkään maat ja joissa kerrotaan
kuinka ottaa oikeaoppisesti kaistale kaulan ihoa
hellyydestä kiiltelevien hampaiden väliin.

viimeinen lasi viiniä
ja se olet aina sinä.

on paljon kirjoja, muttei koskaan liikaa minusta tulleita

on jack ja ginger, raukat kuvittelevat keskenään
olevansa jollain tavalla ainutlaatuisia rakkaudessaan.
sen lisäksi on thomas, tom, joka on rakkaudessa
ulkopuolinen, kertoja, tahtoo sisään samaan
rakkauteen, mutta pysyy ulkona, tulee torjutuksi,
ja näin me tulemme toistamaan ikiaikaisen kolmiodraaman
mallin. tosin kukaan ei kuole, jos ei sisältä,
eikä kenenkään nimi ole todellakaan mustetta paperilla,
ellei sitten yhden ihmisen sisässä.
hmm!

baise moi

kaikki on tässä, tiedätkö, ne kaikki ihot joita olet nuollut sellaisella intensiviteetillä johon en itse koskaan pysty, nuolet maistellen jokaisen irrallisen ihosolun niin että naiset ovat makuja sinulle,
ei, en minä pysty sellaiseen. minä en halua nuolla kenenkään selkää, en halua kiveksiä suuhuni, ja jos sen teen, en tee sitä nautinnosta. minä haluan tuntea miehen sisälläni, se on sinulle yhtä tyhjän kanssa, sinä minussa, ei, se ei kiinnosta sinua. henkisyys, maisteleminen ja kokeminen ennen kaikkea ovat sinulle tärkeimmät. ja samalla kun keskityt itseesi, panet minua takaapäin, ehkä haet jotain henkistä yhteyttä joka toisi älymme lähelle toisiaan, yhdyntään, minä ajattelen kaikkea muuta paitsi sinua. en kliseiden mukaista kauppalistaa, mutta sointukulkuja, entisiä miehiä ja niitä keitä aion vielä panna samalla intensiivisyydellä millä imet niskaani kuin lapsi imee nisää, voin olla seksuaalisuutesi ravintona tässä ja nyt, minun syytäni tämä kaikki, aloitteiden teko ja kyrpäsi vasten persettäni, mietin tiikeriraitoja jotka näkisit jos kiimaltasi ehtisit katsoa ja mietin, että jos ihmisyyden ydin on tässä, minä irtisanoudun ihmisyydestä kokonaan, koska kun ihminen elää elämänsä kokonaan jossain muualla, kokematta sitä mitä hän historiankirjojen mukaan todella kokee, hän ei ole edes elossa, vaan hän on haamu, ja ajatukseni harhailee toteamukseen

eniten minä halusin sinua kun olit kaikkea muuta kuin mitä olet minuun tultuasi tullut olemaan.

kiitos!

minua herkistää ajatella,
että rakkaani kuoli toisessa maailmansodassa.
ei kuollut, mutta ajatus uhrautumisesta vieraalla maalla
minun ja lastemme puolesta
vetää naisen hiljaiseksi.
sen takia lontoo kiihottaa minua,
siellä harmaus on elämäntapa,
naiset rumia ja miehet jumalaa lähellä.

suomessa hirvilammi kierii tahmaisella parketilla,
suomessa kalja on syyttä kallista,
suomi on
paska maa
eikä turussa
ole edes metroa.

täällä toinen maailmansota on hengen asia
piripäisten veteraanien kansallinen monumentti
jonka seurauksena meillä on
hippien kansoittamia
hienoja omakotitaloja.

miehet tulivat takaisin
miten kuten
palasina, vajavasina tai muuten vain sekaisin.
lappi paloi, sukuni paloi, ehkä mummostani tuli evakossa
niin helvetin katkera.

romanttisia pommituksia ei ole.

mutta lontoo,
lontoo on toipunut, sen kadut
ovat kaikista harmaista kauneinta!
savusumua silmissäni vielä
tapailen seinänvierustaa
ja kiitän sotiemme veteraaneja
koska jos hitler olisi voittanut
koko britannia olisi karsittu miehistä
joiden poskipäät kohoavat taivaaseen
kuolleen jumalan patsaina
miehistä joiden kello viiden sänki
on ruohonkorsien hivuttautuvaa kiimaa kesäisin,
joiden kasvonpiirteet muistuttavat
miehestä riippuen
james mcavoyta, stephen moyeria tai
robert pattinsonia
kolmen ison, henkevän, jumalaisen
guinness-tuopin jälkeen.

onnea uuteen kotiin

tulin tupareista joissa isäntä kouri tissejäni,
haukkui naiset huoriksi ja sammui
leuka rinnassa kiinni.
asunnon sijainnista olin kateellinen
keittiön ikkunasta näkyi teollisuushallin valot.
nyt, jos koskaan
hän kirjoittaa hienoja runoja.