mitä sinä teet jos et mielipuolta itsestäsi
mitä muuta olet elämältäsi halunnut
kuolla ja tulla muistetuksi sanoista.
olet runoilija vailla kynää, kuorit valkosipulit
paljain käsin.

arkiset asiat muuttuvat luonteeltaan arktisiksi
kaksoislyöntejä ei voi välttää
mutta keinoja selviämiseen on

tämä tunne on sinulle tuttu jo lapsuudesta
kaikkien askeleet kuulostavat juopuneilta

korvalehtiesi tähdistä on tullut aukkoja
joiden ainoa tarkoitus on näyttää maailmalle
miten naiseutesi näet
reikänä, kolona johon koloniat pakenevat
sinä ja hiekkainen pillusi voisitte piilottaa
vaikka kokonaisen kansakunnan
kunhan siitä ei tarvitsisi seuraavana päivänä
keskustella.

annat tulla, annat mennä,
uloshengitys on automaatio mutta sisään-,
se on valinta
jonka teet kun muuhun et kykene

mutta kun harkitset lähtemistä
on muistettava että pelkäät vieläkin merta
halusit uimamaisteriksi muttet uskaltanut sukeltaa
kuka sinut nyt työntäisi veteen

sormet kurovat kohti altaan pohjaa.

jos sanoisin tätä rakkausrunoksi neruda iskisi nyrkillä haudan takaa

I

jotain minä odotan. hymyä tai
vääränpuoleista virnettä
elettä tekemään sinusta toisen kuvan.

II

ajattelin sinua tänään
puutarhassa tulevat rikkaruohoista juurettomiksi
painavan käden alla.
niin, ajattelin sinua, hymyilytti vähän.
aurinko osui ikävästi silmään
nakkelin kastematoja multakasaan.

III

ruohot tulevat liki.
nypit niitä korsi kerrallaan.

IV

että olisikin meitä.
täytyy puhdistaa kirjoituskoneen kirjasimet.
hakkaavat kaiken kahdeksi.

V

en todella tiedä, mitä ajattelisin
jos et olisi ajateltavaksi.

VI

niin monen olet kieltänyt,
minä kavahdan yhtä monta.
näissä sanoissa olet silti
sinä olet,
etkä muuksi muutu.

olet sydämen sytytystulppa, soiva kruunu sankarin otsalla.
olet glaseerattu kermaleivos, väistämätön pako sukkahousuissa,
hivutat reittä ylös
kunnes purkaudut kokonaan.
olet lemminkäinen kiurussa, vihersilmäinen arkkiperkele
riiaat männyt piloille,
pieni perunamaa vilkkaan tien varrella,
multiin suojattu peltilaatikko,
korukivi kyrvännokassa olet
natiseva raami siihen maailmaan, jossa ihmiset tekevät töitä
eivätkä koskaan opi ruotsia.

minua voisi pitää ehdottomana

I

mä käytän isoja sanoja,
heitän paskaa tuulettimeen.
missä vaiheessa sua alkaa pelottaa,
että entä jos olenkin tosissani.
sä oot niin sileä, että tekee pahaa,
sanat valuu selästäs kuin lasta kylvettäis.
oon heittänyt kiljua miesten naamoille,
nyt saan niiltä synttärikortteja.
älä huoli.
jos vihaan sinua, vihaan korkeintaan vuoden.

II

alkuperäisteoksia roikkuu seinillä.
olen keskeneräinen taulu
vuodelta 2008.
eroahdistus on ykseyden alkusoitto,
ei meidän.
minun.
sormet musteessa palaan keskinkertaisuuteen.
jonain päivänä lähdet.
juodaan olutta.
muistellaan.
aikaa on, ja maalia vaikka muille jakaa.

elämä on

niinpä niin, onhan sitä
tullut nussittua, joskus akti
sekoittuu rakkauteen, joka sanoo sulle
elämä on kun keittelee
nuudeleita, maissia ja tonnikalaa, tietää
että vihaat sitä miten elämä on sen kanssa.
tapaa miehiä sen aikana, sen jälkeen,
kaikki on ikävän panemista hengiltä,
sen etuhampaat oli niin isot
että sua vitutti kun katkoit omasi,
sit tulee rottia nahkatakeissaan, ne suitsuttaa sua
ja panee takaapäin likaisella sohvalla,
nöyhtäisten tyynyjen tuoksu kelpaa romantiikasta,
kun niille suljet ovesi, olet
yksin yksin yksin mustassa kuilussa
josta sinut pelastaa viimeinen oljenkorsitukkainen serotoniini-adonis,
avaa sun lukkos niin hyvin että kun tulet et voi lakata
valumasta imelää mehua sen naamalle, oli se sitten
verbaliikkaa tai humalaisen solkkausta,
näet unia taloista joissa asuu kaikki elämäsi miehet
ja peset niiden paskarantuja rakkaudesta soikeana,
viimeinkin sinulla
on merkitystä
nämä pallientakaiset tyyssijat saavat sinut tuntemaan
maailman akselin paisuvan poskeasi vasten
kuinka mieluusti joisit pöytäviinaa heidän navoistaan
kestäisit hetken ajatuksetta
kumpaan reikään tänään annetaan
hengen haavaan vai ruudin riipomaan pään puoleen
ja jos tämä myrsky sisälläsi joskus ottaa tyyntyäkseen
muista rakastua kirjanpitäjään,
jolla on solmio suorassa
ja hiljalleen lipuva
harmaa kieli.

liian jyrkät portaat (toistaiseksi nimetön)

I

kirkasotsaiset hullut ja kuninkaat,
me kaikki varastetaan toistemme puheita,
säilötään ne aivojen muukalaislegioonalaisten taskuihin.
selaan kirjoja, etsin runoja siitä yhdestä naisesta
joka kurotteli takapenkiltä,
varasti saksalaisen herrasmiesjuopon
kirpeän karamellisydämen.
mulla oli sulaa suklaata sormissa,
suutelin suupielistäsi sokerit pois.
sanoisin sua makeeksi, mutta mulla on
sydämen diabetes.

II

kanaalit yhtä kelmeitä kuin silloin, laitan
tähtiä korvalehtiin. kuljetaan ympyrää koko yö.
huoltoasemalla kerään kiviä kun kaljaa ei myydä.
löydän minnille sydämen muotopuolen,
se vie sen tuliaisiksi sipooseen,
teen omastani paperipainon.
sulle ei tarvi tuoda mitään muotoja,
sähän oot neliulotteinen mies,
joka lennättää musteisen ruumiinsa ulos
jos keväällä raottaa varoen ikkunaa.

ja mitä meistä tuli
pahoinpidellyistä lapsista
oksennuksia korjanneista
päitä paikanneista
kun äitisi veri valuu vasten lapsen sormia
toivot että olisit tarpeeksi vahva
nostaaksesi sen veitsen etkä enää välitä siitä
kuinka sanasi soivat
soivatko
itketkö
annatko itsellesi anteeksi
kun
isäsi on kuollut äitisi on kuollut
ei kuikaan ole kuollut eivät
aaveet koskaan kuole

364 ja puoli

vuoden viimeinen päivä

rotat ovat vallanneet laivan.

kuvittelitko todella

etten kirjoittaisi sinusta,

sinusta, sinusta

kun toit minulle sanat

uhrilampaan

luulitko, etten käyttäisi sinua

kunnes jäljellä ei olisi

mitään.

vuoden viimeinen päivä,

minulla on ihmisiä, joita rakastaa

suudelmia hukattavaksi

ja kuusen latvassa foliovittu.

yöni odotin päivän valkenemista

364 päivää ennen tätä

osa niistä sinua.

vuoden viimeinen päivä

oletko loukkaantunut siitä

mitä minun täytyi sanoa

että olet seinä, josta kaiku

ei kimpoa.

josta sana ei helähdä uudeksi.

vuoden viimeinen päivä

ryhtyi pakkastamaan

hanki saappaan alla

vuoden viimeinen päivä

olet lopussa

olen lopussa

meille ei ole loppua

alutta

on vain olutta ja muutama muisto

peiton alla

oli neljä lämmintä jalkaa.

seinä II - joulukuu : runo, joka toimii useammalla kuin kolmella tavalla 1/2

lumi on tullut maahan
kirjoitan taas nimittä
pullot puhuvat kuten aina
matkamuiston suu puhkuu savua
mitä odotin.
karistelen sanoja paperille.

yläkerrasta niin paljon uutta
että vaikenemisesta tulee
valheellinen valinta.

olen tullut kliseeksi taas
toi et moi, multiversumi
jättänyt sanomatta oikein sävyin
saanko vielä sanoa
jos kaipaan se ei tarkoita
haluaisin sinut maakseni
ettenkö tarkoittaisi -
mutta kuningasta en -

seinä I - syyskuu

mistä todella haluan puhua

christianin käsistä lanteillani

syystaivaan anteeksiantavasta sinestä

sivistyssanojen lingvistisestä alkuperästä

vuosien takaisista valoista ja varjoista

seinäkellon ajanhakkuusta

sähköisestä murinasta, joka vaivaa minua
kesken apokalyptisten unien

kutsumattomista vieraista
ja siitä, miksi silloin tanssin kirveen kanssa

likaisista lakanoista
toisessa maassa

aamuista kun kädet tärisevät ja sydän hakkaa elämää
niin nopeaa että sen toivoo pysähtyvän
edes hetkeksi

kodista, jonka raunioille rakennettiin
parkkipaikka

kodista, jonka eteisen matto
tahrautui vereen ja paskaan

maailmasta, jossa tämä kaikki on mahdollista
jossa totuus on vahvoja oletuksia
ja viinaverot aina korkealla

ja ihmisestä, joka elää tämän kaiken
täydellisessä
tunteen & järjen
epätasapainossa

ja jättää jälkeensä pimeässä puhutut sanat
kun herran vuosi vaihtuu
herrattomaan aikaan

viimeinen lasi viiniä
ja se olet aina sinä.

idiotismista rankaistaan aina