peilinkarmit ja ovenrivat kalisevat näyteikkunoissa,
puiden latvoissa kovin täyteläinen valo.
vaahtoisen vaalea rakkaani,
kävelen kotiin hitaasti
koiria tervehtien

yö haisee raa’alle
väsymyksestä ja kofeiinista sekavat aivot näkevät omiaan
kaksoiskuvia ja kirjainten juoksua
valokärpäsiä, sähköistä murinaa ja arktista ikävää
joka tuntuu kuumevärinänä lämpimässä huoneessa
olisi pitänyt tietää jo siitä valkeasta hehkusta
joka kirskui silmäluomien takana
tai pistelevästä puolittaisuuden tunteesta
että tämä yö on omituinen, ei valveeksi tehty,
ei ihmiselle
tarkastelua karttava painoton alue
iltaisessa ihossa
lakanan poimuihin unohtunut hiukkanen ikuisuutta
jonka kohdatessaan tuntee itsensä kiireiseksi
unessakin

kaskenkatu

jokin suru jäänyt unesta.
kaupunki havahtuu itseensä joka aamu,
joka aamu yhtä utuinen maa.
jäisit vielä, lähtisit kokonaan.

13.11. 03:00:14 / eikä pistettä usein uskalla

pientä kahinaa, rännit korisevat
tämä kaikki
sietämätöntä.
sata mätää omenaa vasten maata,

12.11.08 01:27:15

ja myrskyn jälkeen,
aina myrskyn jälkeen.
kyllä sinä tiedät;
pimeys tulee taajamista kaupunkiin,
on hiljaa,
tulee niin liki.
minä odotan vielä.

@ dynamo 6.11 klo 02:08:10

tämän keskellä,
keskiössä valot ja
rytmirintaman syke.
menneen hehku tulee syliin;
unohtaisin
ympyrän mallinnuksen selkein vedoin
ja kuinka hiuksesi vasten
huulten rajaa
tulivat toteen.

dälek @ klubi 4.11.

ei tämä ole sama ilman sinua,
mikään ei ole sama ilman sinua.
tyhjä kylki, avoin tila,
tyhjää kaikki,
ei tämä ole sama ilman sinua.
onko se kaipuu.

varsinais-suomen runoviikon avajaiset bar kukassa 3.11.

transsi. ettei näe silmiltään
mikä silmitön on se jonka värit vaihtuvat aamuja
kerraten etteivät laudat kantaisi,
päivä kohtaisi kaikua seinän pielestä.
pysähtyä ajovaloihin niin ettei enää
ajatukset ilmassa hiljaisia
valon kärjet katki tätä kaikkea,
muistijäljet

käännös
minne pitikin