11.07.12

ansaitse rahaa ja muista hengittää rintarangassa satunnaisissa stressitilanteissa ilmenevistä epämääräisistä pistämisen tunteista huolimatta.
rakasta avomiestäsi äläkä juo hänen viimeistä oluttaan, koska hän pyysi, ettet tekisi niin. älä kallista sitä tölkkiä huolimatta siitä, että kyseessä on kylmyyttään helmeilevä puolilitrainen karhu, ja hän luultavasti olettaa sinun juovan sen sanamuotojen painotuksesta huolimatta.
myrsky on tulossa, se kasvoton paskiainen maksaa sinulle mikäli olet paikalla ja pyyhit pintoja
teet koteja ajatuksen tasolla.
sinulla on kollegoja, teet mitä teet jos teet
ja tunnet syyllisyyttä.
painettuna naisena syyllistyisit intertekstuaalisuuteen mutta näin
juuri näin
se on tulkittavissa itseironiaksi jota jokainen pöytälaatikkohenkilö harjoittaa

-----

katsoin tänään videon yökerhopalosta
jossa kuoli sata ja kaksi ihmistä.
nyt täytyy vain päätyä baariin
jossa ovi on hollilla
ja ikkunasta uskaltaa hypätä.

jaksaa näitä päiviä
jaksaako.
avain rapisee lukkoa
pitää nousta portaita nykyään
ei menneisyys tapahtunut minulle
sitä on liian paljon kuuluakseen minulle
linoleumille roiskahtaa olutta.
haluaisin tietää syttyykö vodka kuin toimintaelokuvissa.
mitä jos tulitikut loppuvat.

vaahtomuoviin takertunut vaaleita hiuksia.
nostelen niitä suortuva kerrallaan.

kaukana kaipuu.

"Uskomatonta, ettet tajua mihin tuolla viittasin."

sanat kuin korttitalot,
sumari sanoi kaiken
haavikko sanoi ennen sitä,
mitä syitä etsiä puheelle tässä myöhäisessä,
kaatuvat eivätkä nouse liuskoiksi
painopakatut metamorfoosit mitä ikinä se tarkoittaakaan
yleisön hiljainen paheksunta tiivistyy anonymiteettiin
jossa jokainen on vapaa kuvailemaan valitsemaansa henkilöä
värikkäin sanankääntein, ”arvaa kuka dokaa liikaa turun toreilla”,
mika terho vihaa tapani kinnusta nykyään vaikka
kerran näin heidät puolalanpuistossa olat ystävällisen lähellä toisiaan
tautihan tätä kaupunkia vaivaa kun meitä on liian monta
rynnimme toistemme yli kuin pyhiinvaelluksella kun jossain
järjestetään jälleen uusi runoilta jossa aina joku tähti on kirkas
hetken aikaa
kerran junassa sanoivat ”en ole koskaan tavannut runoilijaa”
kuinka virkistävää oli silloin puhella ennen siirtymistä
ammatin velvoittamaan antautumiseen
ajatukselle tekojen keräämisestä kokemuksina
joita ei ääneen huutaisi kun koneen kapteeni kertoo
rajujen ilmakuoppien lähestyvän

0

mitä sanon,
ja ennen kaikkea,
mitä olen sanomatta.
olet hiljainen hetki tässä alennusmyynnissä.

I

koskettelen sinua varoen
on vaikeaa lähestyä miestä,
joka ei vielä tiedä
kuinka paljon hän sinusta haluaa.

II

aaveet olen laskenut sinun varaasi
olettanut kovin usein
kovin monta tunnetta.
kaikki pyyntöni,
(rypistyn jalkojen juureen, olisit minun olisit edes kerran, eikö ole mahdollista jättää rehellisyys muiden huoleksi, emmekö me voisi olla edes -)
tyhjien seinien tilalla sinä seisot kuin taulu
jonka tekijä ei tiennyt, minkä karnevaalin kanvaasille synnytti.

kyllä kyllä, meillä on aikaa
pappi siunaa englannissa elektroniikkaa
luojalle kiitos siitä
että voimme kirjoittaa hänestä
pienin alkukirjaimin

kyllä kyllä, minä odotan huomisen hyminöitä
kuinka suloisesti nyrpistät nenääsi
haukotukseen
ja kuinka se tarttuu minuun
kuinka tartun sinuun

kyllä kyllä, et pelkää singulariteettia
mutta minä en tahdo kuolla venymiseen
minulla on parempia suunnitelmia
raajojen levittämiseen

kyllä kyllä
minä rakastuisin sinuun
jos muistaisin miten se tapahtuu

kyllä kyllä
on kaikki mitä uskallan sanoa
vähän nyökyttää päätäni
kyllä kyllä
tässä on hyvä
kun olen ja olet
hartain ottein

kyllä kyllä

hitaasti päivää

me emme käytä sanaa

olen lakannut odottamasta mitään sinusta
säikeinen pala lihaa tarttunut hampaisiin
sisällä olemme talossa jossa tapaan menneisyytesi
hän on kovin kohtelias, jakaa yksityiskohtia
hiljalleen, antaa minulle aikaa hyväksyä
harhautuksena näyttää minulle
suomen rautateiden kartan

kerran juna pysähtyi tuolla
raiteille oli jäänyt
jokin eläin
silloisen minäni puoliskon kanssa
saimme vaunun heilumaan

nyt teen hataria suunnitelmia
tule tänne, tulen sinne, mennään jonnekin
kunhan teemme sen yhdessä
katsotaan kumpi meistä pärjää paremmin
vieraissa ympyröissä
katsotaan kumpi meistä kestää
minun ystäväni
katsotaan
minne lopulta päädymme
kumpi vastaa tyydyttävin termein
typeriin kysymyksiin
ihmissuhteemme laadusta

emmehän me koskaan
emme edes vahingossa
käytä sanaa

”me”

olen odottanut kuolemaa
toivonut ja pelännyt
mutta ennen kaikkea
odottanut
lukenut kirjoja hädissäni
ahminut tekstiä ettei yksikään lause
jäisi lukematta
kuunnellut lempikappaleita toistolla
että muistaisin ne ulkoa
sillä hetkellä
kun hengitys lakkaa
iloinnut aamuista
joina tuntui ”ei vielä tänään”
iltapäivistä, jotka muistuttivat
”koska tahansa”.
olen odottanut kuolemaa
kuin yllätystä
josta ei tiedä, koska sen saa
innokkaana, hermostuneena
kirjoittanut testamentteja kännykkään
”ota sinä minun kirjani
minun sanani, ota sinä se, mitä minusta jää
tiedät mitä tehdä”
kirjoittanut anteeksipyyntöjä
tunnustanut rakkautta
väittänyt milloin kenenkin syyksi
että ”tänä yönä kuolen
koska teit minusta tällaisen”
vain herätäkseni jälleen aamuihin
joina tuntui ”ei vielä tänään”,
”ei tänäänkään”.

olen odottanut kuolemaa
kuin terveyskeskuksen odotushuoneessa
odotetaan lääkäriä
selaillaan lehtiä, katsellaan kelloa
niiskutetaan nenää kunnes tuntien odotuksen jälkeen
olo tuntuukin paremmalta
odotushuoneen seinät pieniltä
ja kaikki muut yskivät
enemmän kuin sinä

olen odottanut kuolemaa
astuakseni kadulle
mennäkseni kotiin, mennäkseni kapakkaan
mennäkseni mihin tahansa siitä murheellisesta huoneesta
johon masennuspotilaat itsessään menevät
antaakseen periksi sängynpohjalle
eivät nouse viikkoihin
olen odottanut kuolemaa
kuin jouluaattoa
kuin lopputiliä
kuin stockmannin hulluja päiviä
ajatellut juhlien alkavan lopusta

olen odottanut kuolemaa
syntymästä saakka
kuolemaa, omaani ja muiden
kadotusta, unohdusta
kuin laiturille jätettyä rakastettua
laivassa maailman laitaan

I

olo kuin rikkinäisellä polkupyörällä
ponnekaasutettujen renkaiden hakkaama raato tien vieressä
miten kertoisi siitä kiireestä joka iskee kesken ajatuksen
minut on jätetty ja hylätty niin usein etten löydä edes sytkäriä yöpöydältä
veikko huovinen on kuollut mutta havukka-aholla on yhä monta ajattelijaa
en yritä julistaa mitään yritän olla vain ihminen
missä helvetissä se liekki on

II

vaatekasoja huoneen nurkassa
kissankarvoja miehen tuoksuja
isopahkala kävi katkolla, miten se pystyi
duras joi loppuun asti
viskikännissä kirjoittaminen
on jumalaton suoritus

III

näin viime yönä unta vihaisista karhuista
talon nurkilla on pyörinyt sekava hippi
se nylkytti jonkun jalkaa
ja kertoi nussineensa koiran kanssa
tässä todellisuudessa ihmisen on nukuttava sikeästi
tai ei nukuttava ollenkaan

IV

runoelma toimii kolmessa näytelmässä
opin sen ammattikoulusta
draaman kaaren viehkot piirteet
joihin sovitetaan elämän irrationaalisuus
lisätään se, mikä on tosi
vain kirjoittajan silmissä
ja teeskennellään, että se kaikki
on kaukana todesta

kauppiaskatu

mene, mene, mene
on muitakin maailmoja
kuin nämä vähäiset kädet,
kerro terveiset
tämä on turku.

lempilauseeni
sun elämäs on arvotonta
kaunein ääni
itkevän miehen uikutus
kyllä mullakin on tunteet
puhuit teidän lapsista ja omakotitaloista
pihavalo sädekehänä sitä yötä
olen kirjoittanut tämän lauseen ennenkin
olen kirjoittanut
tämän lauseen
ennenkin.

nektariinin kivi kellallaan tuhkakupin mullissa
kevät ja talvi ja syksy ja kesä, kesä taas
muutama partaterä kuroo kotiin
pitkästä sumusta
kuinka vihataan ihmistä
jota ei koskaan rakastanut

to get out and about and weep for all things lost

mitä suloisempia sähköposteja
mitä suloisimmilta rakastetuilta joinain vuosina
myöhemmin tämän huoneen yksinäisyydessä
huvitella ajatuksella että todella lentäisi sen meren
sellaista rauhaa en ole löytänyt
miten tulee suru näitä sanoja.

syntymien päiviä

kahdeksan vuotta tänään
aurinko paistoi
ajoin vitoslinjalla kotiin
pikkuhousuissa uudella tapaa
märkää

ikkunasta siwan valomainos
ja aikuisten murheet
minulla on ne samat housut vieläkin
eikä niitä kukaan riisu kuin silloin
ennen kuutta aamuyöstä kuulasta lonkkaa nilkkaan alas
miten minusta tuntui
häpykummun ylle
vaaleanpunaisella brodeeraus

"pretty"

runoilija, aktivisti, esseisti

wikipedian mukaan allen
kuoli ilman yksityisyyttä
läheistensä ympäröimänä
hänen kasvonsa saavat minut itkemään.
haluaisin sanoa paljon mutta
minulla on vähemmän sanoja kuin
keskimääräisesti arvioidut 25 000
shakespearen sanaa
tai suomalaisten kaksi tuhatta
per naama.
ovatko ne samoja sanoja
vai eri puhetta kaikkien äänet.
tunti on kulunut
twist and shout
ja pilvihommat jatkuvat
minä istun tässä
kirjoittamassa runoa jota huomenna häpeän.