Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. maaliskuuta 2010

I

tuo aurinko sisään.
kuin jokin kirja, jota ei saa luetuksi,
jätän paperit
ja lauseen


II

suurena sulkana vasten taivasta
cirrostratus, lämpimän enne atmosfäärissä
vai stratos-,
et ole kertomassa.
minä muistan sanat, en niiden merkityksiä.
kylpytakissasi kuninkaiden väri, reitesi
jalopuina niiden alta.
sinun tulee kylmä,
et ymmärrä kuinka läsnä pohjoinen minussa on.
kuin omenapuiden vesiversot
tai luvaton askel kun nurmi taipuu
sitä tahtoen.

torstai 4. helmikuuta 2010

saat minut hymyilemään tiettyä symmetriaa.
minä en halua rakastua sinuun.
lapan partasuuta riisikasaan.
167 kilometriä olettaen, että olisit kotonasi,
että olisin linnuntiellä,
kaksi tuntia yksitoista minuuttia
jos haluaisin ajaa autoa vaikutuksen alaisena.
yksitoista euroa kuusikymmentä senttiä
kolmetoista euroa kaksikymmentä senttiä
ja pari lätkäjätkää myöhemmin -

perjantai 1. tammikuuta 2010

364 ja puoli

vuoden viimeinen päivä

rotat ovat vallanneet laivan.

kuvittelitko todella

etten kirjoittaisi sinusta,

sinusta, sinusta

kun toit minulle sanat

uhrilampaan

luulitko, etten käyttäisi sinua

kunnes jäljellä ei olisi

mitään.

vuoden viimeinen päivä,

minulla on ihmisiä, joita rakastaa

suudelmia hukattavaksi

ja kuusen latvassa foliovittu.

yöni odotin päivän valkenemista

364 päivää ennen tätä

osa niistä sinua.

vuoden viimeinen päivä

oletko loukkaantunut siitä

mitä minun täytyi sanoa

että olet seinä, josta kaiku

ei kimpoa.

josta sana ei helähdä uudeksi.

vuoden viimeinen päivä

ryhtyi pakkastamaan

hanki saappaan alla

vuoden viimeinen päivä

olet lopussa

olen lopussa

meille ei ole loppua

alutta

on vain olutta ja muutama muisto

peiton alla

oli neljä lämmintä jalkaa.

torstai 3. joulukuuta 2009

für dich vol 2

kuinka olet minut herättänyt

sana ”liebling” tarkoittaa lempiasiaa
tai rakastettua

”du bist mein/-e” merkitsee omistamista
ilmenee usein ihmissuhteisiin viittavan
lauseen alussa (kts. freund / freundin)

sana ”sehnsucht” tarkoittaa
halua kaipausta hinkua janoa
tarvetta ikävää kaipuuta


minkä olet minussa herättänyt

“ich will dich in guten glauben verabschied”

maanantai 9. marraskuuta 2009

näen unta
että paidan sisälle ryömii hämähäkki
että tallon luteita tennarit jalassa
ja niiden kuoret rusahtelee
kuin kuurainen nurmi
myöhemmin katselen banaanikärpäsen laiskaa lentoa
päivä taittuu mustelmaksi
---
peiton alla on neljä lämmintä jalkaa

lauantai 4. lokakuuta 2008

keväällä sain vision

mistä ajatuksesta lähteä liikkeelle tänään
tämän kahvikupin lämmöstä kättä vasten
vaaleanvihreä ornamentein kuvioitu
tiimarin kuppi mallia kartio vasten
pureskeltuja kynsiä, kuivia rystysiä
revenneitä kynsinauhoja auringonpilkkuja
ranteeseen sattuu taas, olen tulossa vanhaksi
kaksikymmentävuotiaan varmuudella
en saisi tarttua mietteisiin, ne lipuvat läpi pään
eivätkä koskaan tule takaisin
montako runoa olen menettänyt
tehdessäni ihmisten töitä
juodessani viinaa
tehdessäni kaikkia asioita joilla ei
lopulta ole paljoakaan merkitystä
vaikka on elettävä liiallisuuksiin asti
saadakseen puserrettua paperille
edes muutama vaivainen sana

ravistelen päätäni, puristelen tukkaa
sormien väliin jää enemmän hiuksia
kuin ilmaa
maailma pysähtyy hetkeksi minulla on
kädessäni viimeiset puoli vuotta solumuistia
tässä hiuksessa, tässä tukossa on kaikki
suru kaikki kaipaus ja vähitellen
lähimpänä päätä
on toipuminen ja toivo
kun toukokuu pieksee tukkaa silmille
tämä on minulle uusi tunne
kauan sitten unohdettu
olen nirhannut hiukset päätäni vasten
ettei minusta saisi kiinni
nyt olen valmis
tulkaa ottamaan, viimein olen jaloillani
sellainen nainen johon joku voisi rakastua
jos jaksaisi nähdä vaivaa

rahvaanomaisia ajatuksia
tupakka alkoholi seksi
satunnainen, täysin tunteellisesti tarkoitukseton
seksi
ihmisen ihanteet kaukana tästä
perjantai-illasta kun suunnittelen huomista krapulaa
paljon purkkaa, vähän kahvia
ettei tule tärinä ja mielellään
vähän syötävää heti aamusta
kun en kuitenkaan saa nukuttua.
tällainenko on runoilija joka
elää odotusten mukaan
pettää itsensäkin
joka käänteessä eikä välitä muusta
kuin omista kiemuraisista sanoistaan
kusee ihmissuhteet että olisi jotain
mistä kirjoittaa, ei että olisi joku
jota rakastaa, rakkautta ei pidä elää
se pitää laittaa sivuun ja sivuille
sillä pitää tehdä rahaa
tai jos ei rahaa niin ainakin omakustanne
voittaa palkintoja saada selkääntaputtelijoita
että kyllä se sinun mikäseolikaan kosketti
ainakin naapurin ailaa
ja mitä jää käteen
kun makaa kuolinvuotellaan eikä ole korotettu
neroksi vieläkään, turha huudella deliriumissa
kun luultavasti kuolee sydän-verisuonisairauksiin..
tai auto-onnettomuuteen
kusta ja paskaa voi huudella muistotilaisuudessa
kummituksia ei moni ole kuulemassa
ja jos jumalauta minut maahan panette
ettekä polta, ette lausu dramaattisia epilogeja
minä tulen kalistelemaan
kaljapulloja teidän eteiseen