Näytetään tekstit, joissa on tunniste vittuillessaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vittuillessaan. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. helmikuuta 2009

kuten olen, miten, pullojen ympäröimä taas,
tänään olen maannut sohvalla jolla panit minua
tänään olen juonut kupista josta saatoit juoda
tänään olen sinulla ympäröity
en ole pyytänyt mitään
enkä mitään näistä tiloista halua omakseni.
kun on nähnyt ihmisen kodin,
on nähnyt ihmisen totuuden,
hän ympäröi itsensä sillä, mihin uskoo
ja sinä uskot, ettei mikään ole sinun.

olet nähnyt minun nukkuvan ennen ja jälkeen meidän
olet nähnyt paljon, mutta oletko katsonut.
minuun tulee välillä sellainen väri
jolle ei ole nimeä vielä
mutta se on suru
josta rokkitähdet laulavat kappaleissa
joita soittaa toistolla jonain yönä kun kaikki on niin yksinäistä

luulitko etten muista tätä kaikkea vielä
niin paljon sanomatta.

torstai 9. lokakuuta 2008

joten. miten. kuten.

heräsin tänä aamuna sängystäsi en heti tiennyt missä mutta minussa oli koti eikä niin pidä eikä niin saa minua pelottaa taas tekee pahaa ajatella en tiedä miksi olenko huojentunut ettet tarkoittanut me vaan me kaikki soitat minulle kun pääset töistä mutta et sinä minusta mitään tiedä et paljoa halua tietääkään paitsi jalkovälin lamaantuneen värkin kun olen sinusta irti olen eksynyt

älä sekoita tätä rakkauteen.

olet minulle kaikki mitä en koskaan saanut kun kirjoitan sinusta kirjoitan kaikista joiden lantio on hakannut minua vimmaisesti pitkinä öinä hengitys tulee ja menee ja toivoo sen lakkaavan herää omaa itkuaan ihon lämpöön ja näkö on sumea ei ymmärrä miksi tekee itselleen näin kerta toisensa jälkeen mitä vielä yrittää vaikka sinun naisesi ovat olleet keveitä kauniita älykkäitä ihania heidän niskansa kaaret polveilet itsestäsi minuun en taaskaan tiedä kirjoitanko sinusta vai siitä jota rakastin täällä on niin kylmä minun on vilu puupenkkien kosteus kuin rävähtäneet silmät kesken aktin