monta hajatelmaa

mä annan sulle aurinkoisia aamuja, syötän kesän ensimmäiset mansikat. oonko muka koskaan pyytänyt muuta kuin läheisyyttä. maalaan tuhkalla rantuja naamaan.

käsissä tuntuu hassulta. isä meidän, voisitko maksaa poissaolostasi vielä. rahat riittää ehkä kahteen perunaan.

miehet tekee rakkauden hattutemppuja, lähtee aina jonnekin. täytyy palkata uusi valmentaja, mun puolustus on heikoilla. enää ei pelata tasaisella kentällä.

mitä jos tekisin susta lauluja. kielet katkeilis. et sä sovi riimeihin, haikumittainen mies, tykkään siitä miten sun silmät loistaa kun innostut. mä kaipaan sua.

minua voisi pitää ehdottomana

I

mä käytän isoja sanoja,
heitän paskaa tuulettimeen.
missä vaiheessa sua alkaa pelottaa,
että entä jos olenkin tosissani.
sä oot niin sileä, että tekee pahaa,
sanat valuu selästäs kuin lasta kylvettäis.
oon heittänyt kiljua miesten naamoille,
nyt saan niiltä synttärikortteja.
älä huoli.
jos vihaan sinua, vihaan korkeintaan vuoden.

II

alkuperäisteoksia roikkuu seinillä.
olen keskeneräinen taulu
vuodelta 2008.
eroahdistus on ykseyden alkusoitto,
ei meidän.
minun.
sormet musteessa palaan keskinkertaisuuteen.
jonain päivänä lähdet.
juodaan olutta.
muistellaan.
aikaa on, ja maalia vaikka muille jakaa.

elämä on

niinpä niin, onhan sitä
tullut nussittua, joskus akti
sekoittuu rakkauteen, joka sanoo sulle
elämä on kun keittelee
nuudeleita, maissia ja tonnikalaa, tietää
että vihaat sitä miten elämä on sen kanssa.
tapaa miehiä sen aikana, sen jälkeen,
kaikki on ikävän panemista hengiltä,
sen etuhampaat oli niin isot
että sua vitutti kun katkoit omasi,
sit tulee rottia nahkatakeissaan, ne suitsuttaa sua
ja panee takaapäin likaisella sohvalla,
nöyhtäisten tyynyjen tuoksu kelpaa romantiikasta,
kun niille suljet ovesi, olet
yksin yksin yksin mustassa kuilussa
josta sinut pelastaa viimeinen oljenkorsitukkainen serotoniini-adonis,
avaa sun lukkos niin hyvin että kun tulet et voi lakata
valumasta imelää mehua sen naamalle, oli se sitten
verbaliikkaa tai humalaisen solkkausta,
näet unia taloista joissa asuu kaikki elämäsi miehet
ja peset niiden paskarantuja rakkaudesta soikeana,
viimeinkin sinulla
on merkitystä
nämä pallientakaiset tyyssijat saavat sinut tuntemaan
maailman akselin paisuvan poskeasi vasten
kuinka mieluusti joisit pöytäviinaa heidän navoistaan
kestäisit hetken ajatuksetta
kumpaan reikään tänään annetaan
hengen haavaan vai ruudin riipomaan pään puoleen
ja jos tämä myrsky sisälläsi joskus ottaa tyyntyäkseen
muista rakastua kirjanpitäjään,
jolla on solmio suorassa
ja hiljalleen lipuva
harmaa kieli.

liian jyrkät portaat (toistaiseksi nimetön)

I

kirkasotsaiset hullut ja kuninkaat,
me kaikki varastetaan toistemme puheita,
säilötään ne aivojen muukalaislegioonalaisten taskuihin.
selaan kirjoja, etsin runoja siitä yhdestä naisesta
joka kurotteli takapenkiltä,
varasti saksalaisen herrasmiesjuopon
kirpeän karamellisydämen.
mulla oli sulaa suklaata sormissa,
suutelin suupielistäsi sokerit pois.
sanoisin sua makeeksi, mutta mulla on
sydämen diabetes.

II

kanaalit yhtä kelmeitä kuin silloin, laitan
tähtiä korvalehtiin. kuljetaan ympyrää koko yö.
huoltoasemalla kerään kiviä kun kaljaa ei myydä.
löydän minnille sydämen muotopuolen,
se vie sen tuliaisiksi sipooseen,
teen omastani paperipainon.
sulle ei tarvi tuoda mitään muotoja,
sähän oot neliulotteinen mies,
joka lennättää musteisen ruumiinsa ulos
jos keväällä raottaa varoen ikkunaa.

missä vaiheessa sinusta
tulee hän.
onko se, kun lakkaa ajattelemasta
toinen on läsnä. muistan ne portaat
syksysi satoi, satoi,
yhä sataa jossain -
mutta sinulle tämä on, odottamatta
kuin hiutaleiden hori-zentaalinen matka
ja polkupyörän korjaamisen taito.

husqvarna

tartun sinua kädestä ruotsalaisessa supermarketissa
pyydän ostamaan vaaleanpunaisen pesuvadin, poskipäät samaa sävyä.
jos keksit minulle lempinimiä, piiloudun pakaste-altaan taakse viilentymään.
en pysty kirjoittamaan onnellisena.
se saa odottamaan lähtöä.
lähetän sinulle postikortteja kunhan vähän vanhenemme,
kunhan vähän vanhenemme.
en muista, missä kaupungissa hapuilin sitä viimeistä sanaa,
amsterdamissa kompastuin raiteisiin. olisi pitänyt huomioida
tilanteen ironia.
syleillä näitä enteitä.

minun ystäviäni ovat kuolleet runoilijat,
miehet joita en koskaan tavannut
kulkevat mukanani kaupungista toiseen.
olin kymmenen kun ginsberg kuoli, kultainen
allen, auringonkukkajumala,
sinä kuolit 11 vuotta sitten
ja minä ymmärrän sinua vasta nyt.
istun pikajunassa tampereelle
en pidä autoista, ne pelottavat minua, istua nyt
metallisessa peltipurkissa anjoviksen lailla
odottaa törmäystä, luovuttaa elämänsä toisen käsiin tai
yhtä lailla omiinsa, luovuttaa niin lähelle, näköetäisyydelle
kaahaavan hullun syliin työntää pää kilometrinopeutta
mitä milloinkin, ajattelen neilia, hän olisi ajanut
meidät molemmat meksikoon kuolemaan
oman kuolemansa itse elääkseen iäti.

saat minut hymyilemään tiettyä symmetriaa.
minä en halua rakastua sinuun.
lapan partasuuta riisikasaan.
167 kilometriä olettaen, että olisit kotonasi,
että olisin linnuntiellä,
kaksi tuntia yksitoista minuuttia
jos haluaisin ajaa autoa vaikutuksen alaisena.
yksitoista euroa kuusikymmentä senttiä
kolmetoista euroa kaksikymmentä senttiä
ja pari lätkäjätkää myöhemmin -

kun kiertelen
olet hattarakone

otan itsestäni aikaa, mutten halua nähdä
sinua verkkareissa

minä olen inuiitti, harvinaista kansaa
sukupuolisessa puutossa

ota hakku
ja paukuta läpi

montako vertausta vaaditaan
tuomaan mies sisään