vittulan kevät ja pillulan ovet (work in progress)

armaani on maitovasikka, vilukissa

eläin itsessään

sen seitsemästi syntynyt sinilmäinen

hän, jonka aamuisin soisi minuun pyrähtävän

mutta rakkaani ei koskaan ole mun

jos oli onnea jossain ajatuksessa,
olen sen kadottanut. päivät kiristyvät, illat,
nurkissa paukkuu,
ei sitä voi selittää.

ja mitä meistä tuli
pahoinpidellyistä lapsista
oksennuksia korjanneista
päitä paikanneista
kun äitisi veri valuu vasten lapsen sormia
toivot että olisit tarpeeksi vahva
nostaaksesi sen veitsen etkä enää välitä siitä
kuinka sanasi soivat
soivatko
itketkö
annatko itsellesi anteeksi
kun
isäsi on kuollut äitisi on kuollut
ei kuikaan ole kuollut eivät
aaveet koskaan kuole

miten päästät minut menemään
neljä sanaa ja pilkku
”en koskaan näe, että”
ja minä annan sinulle päiviä
annan viikkoja
toistaiseksi olen täällä
odottamassa mahdotonta
rakentamassa kaavoja,
jos olisin enemmän olisin
yhtälön ratkaisu
jos olisin enemmän kuin mitä olen
ehkä antaisit sormieni painaa
jälkensä kylkesi herkkään ihoon.
tämä kaikki on sinulle otettavaksi
hylättäväksi yhtä lailla
ulkona aamu on mustelmaa,
puut humisevat keskenään,
tiivistän maailmaa sanoihin
joilla kertoa

I

ikkuna on jäätynyt kiinni
ja kaikki ne sanat joita halusin lausua
ovat menneet.
on ollut niin vaikeaa niin kauan
etten tiedä paremmasta enää
orkidea pöydällä tiputtaa kukan
yksi kerrallaan.
ketä odotin jos en sinua
mitä kaipasin jos en epäselvyyttä itseeni
kyllä, olen pahoillani
mutten pahoitteleva
sade loppui enkä enää kaivannut
syliä johon koti olisi syntynyt
koska koteja tehdään
ei löydetä
eikä vastavaloon katsoessa
näe ääriviivojen rajaa

IO

elää aikojen taakse
tottuneena puolivaloon
kuinka se laskeutuu poskipäitä
vaiti, lipuen
kuten pitkin patjaa aamuyöstä
ihmiskarusellina
kohti hiljaisuutta
kohti unta


II

ajattelin vuosia taakse, koehenkilö, näin
monen varjot, vakavat,
poskien rosoista pintaa.
epäilyksettä olit siellä
missä minäkin
kun kuu laski vain noustakseen taas
ja kaikki välissämme
laski sykettä peläten
kuinka se lakkaa

dälek @ klubi 4.11.

ei tämä ole sama ilman sinua,
mikään ei ole sama ilman sinua.
tyhjä kylki, avoin tila,
tyhjää kaikki,
ei tämä ole sama ilman sinua.
onko se kaipuu.

(x = y < z)= 3

laskea henkeään ettei alati olisi kuin voima loppuisi kesken
laahustaa katua pitkin kädet taskussa takki liian pieni
alla liian paljon yllä liian vähän edessä ei mitään
tänään sain postikortteja ihmisiltä joiden kasvot on vaikea muistaa
haluanko mitään haluanko mitään muuta kuin hengittää untasi
tahdon olla mies joka muistaa menneisyytensä vasta naisen rintaan
pään painauma
ilmeen jakauma
en koskaan osannut valehdella en nytkään
etteikö hiljaisuus rauhottaisi etteikö olisi pisteitä
joihin ei voi nähdä
tiedänkö tarpeeksi vai olenko hätäinen ei
en ehkä halua
tietää kaipuun mahdottomuuden rajoja olen käynyt siellä nähnyt
vaivaiskoivut itsekunnioituksen reunamilla jäkälän
peittävän surun mitä se on mitä se on sinulle
ja kuinka minä sen näen
pupillit suuremmat ilme
jotenkin nuorempi
mitä antaa anteeksi kun mitään ei ole vielä tehty
etuhampaan kultainen purenta
hikistä lakanaa
ihmeenä uutena

että yhä hengityksen rytmi

huomen

savurenkaita
ikkunan takana sininen
ja kulma taloa
kahvinkeitin naksuu hiljalleen
miksi rakastavaiset jäävät aina toisilleen
tuntemattomiksi

täällä kaikki tuoksuu sinulle
jokin häive hymyä
viipyilee
ristii jalat
kuin tässä maailmassa olisi jotain pyhää
vatsalla hiutaleisia
kuolleita, lehdet kahisevat
lokeroissaan

entä jos hetken tuntisin olevani onnekas

niskassa
untuvaa ja
avaruuden rauha

marjolle pt. zwei / allemme kupittaan kukat

kesällä kaikki autot olivat keltaisia
ne vilisivät risteyksissä
tukahduttivat
valkoinen sininen musta ja
keltainen, pum pläts noin
käsivartta vasten ja vahingonilo
että minulla on nopeimmat refleksit
kaukaisin näkö

sitten nurmi
kortten taite käsien alla
taskulämmintä olutta auringonlaskuun ja yli
kevyt liike
tarttua
hiuksissa pääskyjä

ja pohjoisen tuoksu
etelän pimeään

huikaiseva vapaus
katsella ujosti alta kulmain
kuin olisin lapsi taas;
opetella puhumaan mutta
kävellä ensin
vasten kättä
rintakehän nihkeys
tasainen
enkä pysähdy

allemme murtuvat
kupittaan kukat