"Uskomatonta, ettet tajua mihin tuolla viittasin."

sanat kuin korttitalot,
sumari sanoi kaiken
haavikko sanoi ennen sitä,
mitä syitä etsiä puheelle tässä myöhäisessä,
kaatuvat eivätkä nouse liuskoiksi
painopakatut metamorfoosit mitä ikinä se tarkoittaakaan
yleisön hiljainen paheksunta tiivistyy anonymiteettiin
jossa jokainen on vapaa kuvailemaan valitsemaansa henkilöä
värikkäin sanankääntein, ”arvaa kuka dokaa liikaa turun toreilla”,
mika terho vihaa tapani kinnusta nykyään vaikka
kerran näin heidät puolalanpuistossa olat ystävällisen lähellä toisiaan
tautihan tätä kaupunkia vaivaa kun meitä on liian monta
rynnimme toistemme yli kuin pyhiinvaelluksella kun jossain
järjestetään jälleen uusi runoilta jossa aina joku tähti on kirkas
hetken aikaa
kerran junassa sanoivat ”en ole koskaan tavannut runoilijaa”
kuinka virkistävää oli silloin puhella ennen siirtymistä
ammatin velvoittamaan antautumiseen
ajatukselle tekojen keräämisestä kokemuksina
joita ei ääneen huutaisi kun koneen kapteeni kertoo
rajujen ilmakuoppien lähestyvän

miten päästät minut menemään
neljä sanaa ja pilkku
”en koskaan näe, että”
ja minä annan sinulle päiviä
annan viikkoja
toistaiseksi olen täällä
odottamassa mahdotonta
rakentamassa kaavoja,
jos olisin enemmän olisin
yhtälön ratkaisu
jos olisin enemmän kuin mitä olen
ehkä antaisit sormieni painaa
jälkensä kylkesi herkkään ihoon.
tämä kaikki on sinulle otettavaksi
hylättäväksi yhtä lailla
ulkona aamu on mustelmaa,
puut humisevat keskenään,
tiivistän maailmaa sanoihin
joilla kertoa

lempilauseeni
sun elämäs on arvotonta
kaunein ääni
itkevän miehen uikutus
kyllä mullakin on tunteet
puhuit teidän lapsista ja omakotitaloista
pihavalo sädekehänä sitä yötä
olen kirjoittanut tämän lauseen ennenkin
olen kirjoittanut
tämän lauseen
ennenkin.

nektariinin kivi kellallaan tuhkakupin mullissa
kevät ja talvi ja syksy ja kesä, kesä taas
muutama partaterä kuroo kotiin
pitkästä sumusta
kuinka vihataan ihmistä
jota ei koskaan rakastanut

palvelutalon pihalla koira haukkuu kuin se vanha mies
joka huutaa geriatrisen osaston ikkunasta supermarkettia päin
koko kupittaa kaikuu ja koristeomenapuiden kukat varistavat terälehtensä vaaleanpunaisena aamutakkina nurmen poskea vasten.
pimeää ei tavoita ennen kuin 23:33,
150 elämän ääntä per minuutti
jokainen päivä on uusi päivä on
automaattisesti tallennettu luonnos kello 23:37
kun verhojen raosta maailman tavu --