seinä II - joulukuu : runo, joka toimii useammalla kuin kolmella tavalla 2/2

yritän selvittää itselleni mitä haluan mitä en miten päin ja miksi
yritän selvittää miksi herään yksin ja se tuntuu oudolta
muttei pahalta varsinkaan kun tietää sen etten ole se oikea kenellekään mikäli mikään tässä maailmassa olisi oikein se ei varsinkaan olisi rakkaus jota en oletettavasti tunnistaisi vaikka se hakkaisi minut siniseksi ja pyytäisi anteeksi tuomalla tusinan lakastuneita ruusuja joita käyttäisi vertauskuvana siihen osaan minusta tai sielustani ihan miten haluatte joka kukoisti kerran ja sitten päätyi alennuskoriin lunastettavaksi työttömyyspäivärahoilla
ja kuka helvetti edes sellaisia kukkia ostaisi ei minun takiani
kukaan seiso kaatosateessa

versumeista vielä sen verran että uniin vaivutaan ja multiin mennään
eikä mikään voi pelastaa meitä siltä uhkaavalta tunteelta joka kihelmöi ristiselkää kun odotat juna-asemalla rakastettua joka ei varsinaisesti sinua liikuta mutta pelkäät odottavasi väärällä raiteella tai että junassa olisi istunut kaunis tyttö sinä seisoskelet vasten saapuvien junien ilmoitustaulua ja olet
naurettava kerrassaan naurettava
kun hipelöit kaulahuiviasi hermostuneena ja katselet muita jotka tuntevat todella odottavansa jotakuta sinut täyttää epävarmuus mutta laukkusi on täynnä olutta ja huulesi ovat kylmät kaikesta siitä odottelusta ajalta ennen lunta istuit yksin kotonasi toivoen ettei sinun enää koskaan tarvisi odottaa ja silti aina päätät tehdä sen...

aber du bist meine kleine mädchen und ich will dich in guten glauben verabschied

tai ainakin kunnes me molemmat puhumme sujuvaa saksaa.

seinä II - joulukuu : runo, joka toimii useammalla kuin kolmella tavalla 1/2

lumi on tullut maahan
kirjoitan taas nimittä
pullot puhuvat kuten aina
matkamuiston suu puhkuu savua
mitä odotin.
karistelen sanoja paperille.

yläkerrasta niin paljon uutta
että vaikenemisesta tulee
valheellinen valinta.

olen tullut kliseeksi taas
toi et moi, multiversumi
jättänyt sanomatta oikein sävyin
saanko vielä sanoa
jos kaipaan se ei tarkoita
haluaisin sinut maakseni
ettenkö tarkoittaisi -
mutta kuningasta en -

kaskenkatu

jokin suru jäänyt unesta.
kaupunki havahtuu itseensä joka aamu,
joka aamu yhtä utuinen maa.
jäisit vielä, lähtisit kokonaan.

aikoja sitten ajatellun murhaballadin alku

voisitko kerrankin katsoa minua siten,
ettei kaikki halveksunta hyökyisi kasvoille.
olen ihminen siinä missä sinäkin.
en ole pyytänyt paljoa.
olen ajatellut elimiä, ihmisyyttä,
mikä todistaa että minun sisälläni on yhtään mitään.
en ole nähnyt kenenkään sisälmyksiä
toivon, etten näekään, ja silti on vaikea uskoa
että ihon alla on henkeä enempää.
tiedätkö, kuinka vaikeaa on herätä pelkoonsa,
joka helvetin aamu herätä.
ei ole ketään kuulemassa, luulisi
että uskaltaisin huutaa tyhjille seinille
mutta nekin tuntuvat väittävän vastaan,
seinätkin, kuvittele, tähän on tultu
todellisuus on niin hatara että jos ja kun
osun sormellani aikavääristymään
menen todesta läpi ja katoan,
ryhdistäydyn ja muutun pyhäksi.
minä kertoisin sinulle mutta sydämenlyöntien lisäksi
meillä ei ole mitään yhteistä,
enkä enää ole sinun pulssistasi mitenkään varma.
se on niin kovin hidas,
niin hiljainen.
ja silti tämä on päivä missä muutkin,
mennyt jo tullessaan.

ajattelin uudelleen

ajattelin
olkapääsi valkeaa
ajattelin kaikkia niitä tähtiä
joiden näin singahtavan päin syyskuuta
ajattelin lakanan painaumia selässä
kahvinkeittimen toimintametodeja
keltapäistä hammasharjaa
jälkiä betoniseinässä, valuneita
ajattelin kuinka aina sataa,
jalat ja minä märkinä ajattelin
pakastepinaattia, paistinkauhoja
tummia kuvia, hitaita aamuja iltaisin
kyljen kirkasta valoa hämärässä muistissa
minä ajattelin
mitä jää.