ajatus siitä, että ajattelee ennen tekoa, on vastenmielinen, siten minäkin olen

ajatuksena on se, että on nainen,
joka pukeutuu jakkupukuihin,
hänen miehensä on menestynyt
liike-elämässä, muttei liiku
kohti naistaan. ja nainen samaistaa
itsensä ympäröivään materiaan,
nainen on vaasi, nainen on puku,
nainen on kateellinen kravatille,
jonka mies solmii hellin ottein.
sitä hellyyttä ei nainen ole kokenut
vuosiin, mutta hän muistaa ruohon
allaan. hän muistaa, kuinka herkkusienet
leikataan ja hän muistaa, miltä tuntuu
haluta kuolla.
hän muistaa ja siitä kaikessa on kyse.

sinulla on ihosi suojaamassa.
minulla ei ole mitään.
jos joutuisimme auto-onnettomuuteen
ja minusta tulisi veristä mössöä
et rakastaisi enää.
et rakasta enää.
tämä on vaikea lause ymmärrettäväksi.
katselen miehiä usein, muita miehiä
enkä löydä syytä miksi
opettelisin uudelleen ihon
kuinka luut liikkuvat
raavin rupea pois vaivaantuneena,
yllätät kesken liikkeen.
sinä näet minussa sen
joksi olet minut tehnyt
joko tiedät
rakkaus ei voita vihaa
kovinkaan usein.

mitä tekisit minulle, jos voisit tehdä kaiken.

kohtauksia avoliitosta:

sido minut. pidä minusta kiinni, muuta en koskaan pyytänyt.
sidot minut, ota minut. et rakastunut tähän naiseen.

makaan pitkin parkettia
päässä tahmeana kosketuksen jäljet.
meidän pitää lopettaa sisällä polttaminen, tiedätkö
se haisee pahalle, tarttuu kalusteisiin.
minä rakastan sinua kun kyrpäsi on yhtä minussa
en tiedä, haluanko olla nainen vai mies meidän suhteessa
mutta kylkiluittesi makua kaipaan
miltä tuntuu iho huulen alla, juuri koskien
että väliin jää virta hengitystä
kanssasi olen niin kovin raskas.
jos keittiön marmori halkaisee kalloni olen onnellinen
annan sinulle anteeksi rikokset minua kohtaan.
saanko vielä kertoa mistä sinua syytän.

note to self

täytyy kirjoittaa runo, jossa mainitaan
pimpin osat.

häälahja

verisiä möykkyjä takertuu vessanpöntön pohjaan
pihapuussa räkättirastas tai joku sen sukulainen.
voitan lotossa tänään, ilmestyn pikkumustassa kylille,
makea elämä odottaa sitä, joka pukeutuu parhaiten.
ensitöikseni ostan hirvilammille uudet hampaat.

en ajattelisi tätä lauselmana

pyydänkö anteeksi jo, olen uneksinut tämän
kun sinä tulet, otat käteni omaasi ja reisien väliin
kankaan hiljainen rahina
enkö koskaan anna sinun ymmärtää

hän huitaisee käden kasvojen edestä, välinpitämättömänä, kuin olisi kyllästynyt kaikkeen mikä elämää ympäröi. ilma sakeana sellaisia lausahduksia, joita ei sanota ääneen paitsi elokuvissa, niissä, joita katsotaan yksin poskipäät märkänä. mietin mitä täytyy tehdä ollakseen onnellinen, edes vähän.
katselen iltaisin laihoja kauniita naisia, pitkätukkaisia, sorjia, tungen lisää suklaata suuhuni, lupaan, että huomenna, heti huomenna herään koivunvitsana, jolla on c-kupin tissit. ja sitten puut, paljon puhutut haavat, tahmeat, kuka niitä muistelee jos ei hän, kiven lämpö kesakoilla, reiden ympäri tummanpuhuvaa helminauhaa painaumat, ota minut nyt ota vaikka väkisin, hän ei pyytänyt ketään ja silti ne tulivat aina. ”joko sä tapat itsesi tai jatkat elämistä, välimuotoja ei ole”, hän muistaa ja minä muistan; jokaisen sillan päässä on joku odottamassa, sinua varten tai sitten jotain toista, joka saapuu varoen helmansa liikkeitä tuulenpuuskaa vasten

on sääli. lumi putoaa pakkasena portaiden juureen
minulla on sellaisia päiviä että kosketan näppäimistöä kuin säveltäisin.
montako yötä on kulutettavaksi vielä.
että odottaisin kuolemaa, että odottaisin sitä pimeää jossa on vain ei-mitään,
vain, kuin olemattomuus olisi jotenkin kepeää
kuin ymmärtäisin mitä on mennä puiden taakse ja kadota.

liikun ympäriltä tyhjää huonetta kuin joku katselisi

Q: tiivistää maailmankaikkeus yhteen lauseeseen - siksi tämä vaiva

haluan itseni digitaaliseen muotoon jotta voin myöhemmin katsella
liioiteltua makuuhaavahymyäni tuhansilta ruuduilta
laittaa sormet sisään yhtä aikaa
itseni kanssa

A: ei ole vastausta jos sinä et suostu puhumaan

paljonko olet valmis maksamaan
jos kerron sinulle, että tuhannet katselevat
henkilökohtaisen maailmasi hidasta romahtamista
reaaliajassa joka ei liiku mihinkään
vaan pysyy
jatkuu
niin kauan kuin sinäkin jatkut
mikäli pystyt

meidän on löydettävä kohdeyleisösi, rakas
kantapääsi painuvat niin syvästi lattiaan
että olen pian mustasukkainen

että minuus pysyisi kerrankin, kirkkaana
että tummat vedet eivät ulottuisi rantaan
vaan taivas olisi iäti sama,
vailla huolta,
hiljainen
kuin puiden alle taipuvat ruohot

I

ikkuna on jäätynyt kiinni
ja kaikki ne sanat joita halusin lausua
ovat menneet.
on ollut niin vaikeaa niin kauan
etten tiedä paremmasta enää
orkidea pöydällä tiputtaa kukan
yksi kerrallaan.
ketä odotin jos en sinua
mitä kaipasin jos en epäselvyyttä itseeni
kyllä, olen pahoillani
mutten pahoitteleva
sade loppui enkä enää kaivannut
syliä johon koti olisi syntynyt
koska koteja tehdään
ei löydetä
eikä vastavaloon katsoessa
näe ääriviivojen rajaa

IO

elää aikojen taakse
tottuneena puolivaloon
kuinka se laskeutuu poskipäitä
vaiti, lipuen
kuten pitkin patjaa aamuyöstä
ihmiskarusellina
kohti hiljaisuutta
kohti unta


II

ajattelin vuosia taakse, koehenkilö, näin
monen varjot, vakavat,
poskien rosoista pintaa.
epäilyksettä olit siellä
missä minäkin
kun kuu laski vain noustakseen taas
ja kaikki välissämme
laski sykettä peläten
kuinka se lakkaa