linjoilla

älä sano sitä
missä se lakana on
älä sano noin
ota kengät pois jalasta
kompuroit ja olet kaunis
----

on taas sellainen yö, ettei oikein kysele keneltäkään mitään,
kävelee jääkaapille ja ottaa kaljan, jos ne ei oo siellä enää
ne on jossain muualla ja niitä riittää aina.
puhunko tietynlaisista ihmisistä, ehkä, vaikea päättää kun on
hukannut itsensä siihen tyttöön joka lähti omaisuus putkikassissa
haistatti vitut miehelle jota rakastaa vieläkin, sellainen
olen ollut aina,
haistattanut vitut niille joita rakastan
ja muistanut painottaa, että "jonku muun ko mun".
kyllä niitä muita on ollutkin.
sä seisot kalliona niitä tyrskyjä vastassa, sä et kysele,
sä et enteile mitään mustia pilviä ja yhtenä päivänä sä huomaat
olevas mä ja mä rakastin sua kaiken sen läpi.
miten sen parisängyn alle keräänty villakoiria, niin monen ihmisen
kuolleet ihosolut ja hiukset ja rakkaus muodostivat juoksevia palloja
jalkoihin, ne juoksi vastaan kun toin sulle kahvia kunnes otin sängystä
jalat irti, ei kukaan sitä nitinää kestänyt eikä se talokaan lopulta,
se on purettu ja unohdettu sen sähkötolpan mukana johon maalasin
tikku-ukkoja osoittelemassa aseella, että tätä on kapitalismi, sänkyjä
ilman jalkoja ja märehdittävää monen vuoden takaa,
ketä itken kun olen unohtanut sinut

ja sitten oli yks sellainen tyyppi jota mä kuvittelin kaltaiseksi,
ihan kuin kukaan voisi koskaan nähdä näiden kalan aivojen läpi ja
ymmärtää miten valo mulle suodattuu aamuisin noiden samojen verhojen läpi
ja aina kun katsoin ikkunasta sä heijastuit ja lopulta peilistä katsoit
sinä sen saman tyypin olan yli ja mä olin jossain muualla
mä luulen että join siellä kupin kahvia ja pyytelin kaduilla anteeksi jotain
jonka kaikki jo halus unohtaa

"forever and always for you"

minä rakastin sinua kerran.
sinä tiedät sen ja minä tiedän että taivas
ei ole pelkästään sininen, linnut laulavat monin äänin
eivätkä kuolleet löydä aina kotiin.
rakastin sinua, ja sillä on arvoa.
joskus vielä ajattelen menneitä hellämielisen nostalgian vallassa,
ja kun olen löytänyt risteyksen,
josta tiedän, mihin kääntyä,
me tiedämme, sinä ja minä,
että minä rakastin
enkä ole siitä pahoillani
sillä aika on pysähtyneiden hetkien jatkumo,
mitään emme ole menettäneet
ja herran vuonna 2007
on käteni yhä avoinna
sinun tarttua.

muistiinpanoja kirjoittamisesta kirjoittamisen & kirjoitetun sijaan

kirjoita runoja siitä, mikä mielestäsi on kaunista;
mikä on kaipaamisen arvoista, mihin
tahdot (takaisin) ja miksi.
kirjoita ihmisten varjoista ja niiden leikkauspisteistä -
missä illuusio ihmisestä tulee lihaksi,
missä on rakkauden ja ruumiin raja.
koko ajan muistaen menneitä kirjoita
nämä rytmit ja hetket ja kaiken
nautittavaksi tehty absurdius;
ole itsesi ulkopuolella sanoissa,
muuten niin läsnä
kuin psyyke antaa periksi.

seuraavaksi täytyy saada nimi tälle
kammottavan pohjattomalle lohduttomuuden &
epäilyksen tunteelle, joka tulee kohti
kun kyse on ihmiskunnasta ja/tai ihmisestä yksilönä.

ja;

kun kirjoitat koehenkilöstä,
kirjoita sillä hellyydellä, jolla katselit
hänen aamuissa elänyttä profiiliaan -
sillä hän, silloin, oli sinun ja vain
sinä voit tuoda sen kaiken
elämän piiriin yhä uudelleen,
sillä, oletko valmis jo? menneisyytesi
koottu näiden totuuksien muotoon,
mosaiikkilautanen tulevien pöydällä.

aikoja sitten ajatellun murhaballadin alku

voisitko kerrankin katsoa minua siten,
ettei kaikki halveksunta hyökyisi kasvoille.
olen ihminen siinä missä sinäkin.
en ole pyytänyt paljoa.
olen ajatellut elimiä, ihmisyyttä,
mikä todistaa että minun sisälläni on yhtään mitään.
en ole nähnyt kenenkään sisälmyksiä
toivon, etten näekään, ja silti on vaikea uskoa
että ihon alla on henkeä enempää.
tiedätkö, kuinka vaikeaa on herätä pelkoonsa,
joka helvetin aamu herätä.
ei ole ketään kuulemassa, luulisi
että uskaltaisin huutaa tyhjille seinille
mutta nekin tuntuvat väittävän vastaan,
seinätkin, kuvittele, tähän on tultu
todellisuus on niin hatara että jos ja kun
osun sormellani aikavääristymään
menen todesta läpi ja katoan,
ryhdistäydyn ja muutun pyhäksi.
minä kertoisin sinulle mutta sydämenlyöntien lisäksi
meillä ei ole mitään yhteistä,
enkä enää ole sinun pulssistasi mitenkään varma.
se on niin kovin hidas,
niin hiljainen.
ja silti tämä on päivä missä muutkin,
mennyt jo tullessaan.

viimeinen lasi viiniä
ja se olet aina sinä.

I

ikkuna on jäätynyt kiinni
ja kaikki ne sanat joita halusin lausua
ovat menneet.
on ollut niin vaikeaa niin kauan
etten tiedä paremmasta enää
orkidea pöydällä tiputtaa kukan
yksi kerrallaan.
ketä odotin jos en sinua
mitä kaipasin jos en epäselvyyttä itseeni
kyllä, olen pahoillani
mutten pahoitteleva
sade loppui enkä enää kaivannut
syliä johon koti olisi syntynyt
koska koteja tehdään
ei löydetä
eikä vastavaloon katsoessa
näe ääriviivojen rajaa

IO

elää aikojen taakse
tottuneena puolivaloon
kuinka se laskeutuu poskipäitä
vaiti, lipuen
kuten pitkin patjaa aamuyöstä
ihmiskarusellina
kohti hiljaisuutta
kohti unta


II

ajattelin vuosia taakse, koehenkilö, näin
monen varjot, vakavat,
poskien rosoista pintaa.
epäilyksettä olit siellä
missä minäkin
kun kuu laski vain noustakseen taas
ja kaikki välissämme
laski sykettä peläten
kuinka se lakkaa

joten. miten. kuten.

heräsin tänä aamuna sängystäsi en heti tiennyt missä mutta minussa oli koti eikä niin pidä eikä niin saa minua pelottaa taas tekee pahaa ajatella en tiedä miksi olenko huojentunut ettet tarkoittanut me vaan me kaikki soitat minulle kun pääset töistä mutta et sinä minusta mitään tiedä et paljoa halua tietääkään paitsi jalkovälin lamaantuneen värkin kun olen sinusta irti olen eksynyt

älä sekoita tätä rakkauteen.

olet minulle kaikki mitä en koskaan saanut kun kirjoitan sinusta kirjoitan kaikista joiden lantio on hakannut minua vimmaisesti pitkinä öinä hengitys tulee ja menee ja toivoo sen lakkaavan herää omaa itkuaan ihon lämpöön ja näkö on sumea ei ymmärrä miksi tekee itselleen näin kerta toisensa jälkeen mitä vielä yrittää vaikka sinun naisesi ovat olleet keveitä kauniita älykkäitä ihania heidän niskansa kaaret polveilet itsestäsi minuun en taaskaan tiedä kirjoitanko sinusta vai siitä jota rakastin täällä on niin kylmä minun on vilu puupenkkien kosteus kuin rävähtäneet silmät kesken aktin

minä rakastan sinua

nää elämän ristipistot häiritsee mua

en tiedä tehdäänkö tässä huoneentaulua

vai mitä

johonkin kai edistytään ajan kanssa

useammin kuitenkin pistän sormeen

veri värjää kankaan, vitut siitä

suolaa punaviinitahroihin mutta entäs nää

ihmisen eritteet

niinku kyyneleet mitä tulee valutettua kun katsoo

kaikenmaailman nyyhkyjuttuja

sitä rupeaa miettimään että mikä järki elää

kun ei sitä prinssiä saa tosielämässä selluperseellä

ei vaikka sinne saiski puikottaa

ja jos saisin sut voisit vedellä mua joka reikään kolmesti päivässä

kuukauden ajan, niin paljon mä antasin

ja kaikki henkiset puolet kaupan päälle vaikka

kerran löytyi aamulla persvaosta jonkun hius

en tiennyt kenen mutta sen kyllä tiesin

ettei se ollu sun

tai ehkä oliki, en enää muista oliko sulla

karvat päässä miten päin

nuppi ainakin oli ihan sekaisin

ei se mitään, oli se mullakin

ja on vieläkin

eikä se muutu paremmaksi

ei edes pahemmaksi vaikka yrittää sössiä kaiken

jokin selkäranka vielä pitää pystyssä

vaikka lähinnä toivoo henkistä halvausta

että kaikki menis lopullisesti ojan kautta allikkoon

että ei olis enää mitään mitä odottaa

vois nukahtaa pullo kourassa joka päivä maailman loppuun

se ei oo kaukana, ei tää kauaa enää kestä

mutta tässä vähässäki

on kestämistä ihan vitusti

onks tää rakkauslaulu, en tiedä

onks tää ees sävelmän poikanen

joltain sinisiltä aalloilta

ja miksi mä kirjotan sulle kun tiedän

ettei tää tavoita ettet sä ehdi ymmärtään

vaikka vääntäsin sulle rautalangasta jonku tärkeän sanan

niinku rakkaus

ja tunkisin väkisin sulle kurkkuun niin että joutusit

koriseen ainakin vartin

se ei merkitsis mitään

se on vaan sana eikä sanoilla oo kukaan

koskaan muuttanu tällä paskapallolla

yhtään vitun ketään

kun kirjoittaa samaa runoa kaksi vuotta kahdesta eri miehestä ja huomaa, että se sopii myös kolmanteen

sinä olet minun Pariisini
purppurainen metroverkosto
pitkin hermosiltoja liikut

olet punaviinitahroja farkuissa,
välkkyviä valoja
hyvien aamujen kabaree -

reidet märkinä, varpuseni
tulen luoksesi
sydän can-cania tanssien

koehenkilön kokeilu

kuinka sanat tulevat.
vimmatta, varoen
kuin sirpaleilla leikkivät lapset.
koehenkilön suunnaton poissaolo
kivutonta nyt.

ketä katselee kesäkuun taivaan läpi
huumaava sini
pyyhkii yli välinpitämättömänä, itsestään.
näitä sanoja en aiemmin
osannut ajatella.

ja kun lakkaa hämmästymästä,
odottamasta surun loppua
se tulee samalla varmuudella
jolla on alkanut;
silmänräpäys, puoli henkäystä
raotettujen huulten välistä pakenee
mikä oli, ei ole enää

kesäkuun sinestä
kepeään hämärään