mistä todella haluan puhua
christianin käsistä lanteillani
syystaivaan anteeksiantavasta sinestä
sivistyssanojen lingvistisestä alkuperästä
vuosien takaisista valoista ja varjoista
seinäkellon ajanhakkuusta
sähköisestä murinasta, joka vaivaa minua
kesken apokalyptisten unien
kutsumattomista vieraista
ja siitä, miksi silloin tanssin kirveen kanssa
likaisista lakanoista
toisessa maassa
aamuista kun kädet tärisevät ja sydän hakkaa elämää
niin nopeaa että sen toivoo pysähtyvän
edes hetkeksi
kodista, jonka raunioille rakennettiin
parkkipaikka
kodista, jonka eteisen matto
tahrautui vereen ja paskaan
maailmasta, jossa tämä kaikki on mahdollista
jossa totuus on vahvoja oletuksia
ja viinaverot aina korkealla
ja ihmisestä, joka elää tämän kaiken
täydellisessä
tunteen & järjen
epätasapainossa
ja jättää jälkeensä pimeässä puhutut sanat
kun herran vuosi vaihtuu
herrattomaan aikaan
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti