läheisyydestä sen verran, että tapan huonekasveja
hengittelen bentseeniä enkä koskaan pyydä anteeksi
silloin, kun pitäisi.
I
luulin, että sanat loppuisivat kesken.
silti olet miltei samoin
sama, miltein.
II
menikö kumpikaan meistä kauemmas
aamulla vedän lämpöä sisääni,
olet niin kiinni, etten tiedä puhuako miehestä
vai pojan kaipuusta äitinsä syliin.
III
kaipasinko ihoa vai ihmistä
on niin kovin vaikea asettua tähän tilaan.
nahkasaapikas jalassa vielä
ei tiedä, pitääkö pukea
vai riisua kaikki sukkia myöten.
IV
minä rakastan sinua.
tämä on ensimmäinen runo, jonka kirjoitan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti