desperadon desilluusio

miksi on niin tärkeää kokea
olevansa
tärkeä jollekin, sama se kenelle,
kunhan jollekin, postimiehelle, kaupan
kassalle, sille, jonka paidan ostit toissaviikolla
kirpputorilta kahdella eurolla. miksi
kaikki tahtovat kiipiä jalustalle;
että tulisi katsotuksi, oi, kuinka kaunis
se on, että jalusta kullattaisiin ja peitettäisiin
seppelein, liljoja, orkideoja, ruusut ja koko hoito,
pienet miehet banjot käsissään vinkuisivat
ylistyslauluja aamusta iltaan.
mikä näitä
ihmisiä vaivaa
eikö kukaan näe, todella,
sataa, sataa, päivät ja yöt ja illat ja aamut
kaikki tätä samaa, meillä jokaisella
yksinäisyys, ylhäinen, united states
of loneliness, ei kukaan ole
tärkeä, jalustat murenevat, kaatuvat tornit
tämä on jo
nähty mutta kukaan ei suostu
katsomaan,
me jatkamme hapuilua, sulakkeet lopussa
pimeässä näen meksikon sinisen taivaan
ja revolverikätisen miehen
hän tietää jo
romanssien
alkamisen varma askellus, hypähtelevä
loppua kohden kun
sataa, sataa, päivät yöt aamut illat
samalla viivalla
tyhjän kanssa.