kumpula

aina sinä se olit aina sinä joka
päästi irti joka heilautti
yli kaiteen se olit sinä
jonka yksinkertaisuudelle tarvittiin tulkki
sinä aina sinä se olit
jonka naurua imitoin se olit
sinä jonka parransängen läpi
katsoin aurinkoon eikä meistä kumpikaan muista oliko se aamu
vai ilta
miten se valaisi sinut ripsineen päivineen

tiedäthän
meistä on tullut vanhoja
mahdollisuutemme ovat valuneet
hukkana reisille
sinusta ei koskaan pitänyt tulla
yhtään mitään minusta piti tulla
kaikki
silti aina se olet sinä sinä sinä
jota minä ajattelen kun
unet riivaavat jos nukun ja
sinä se olet sinä olet mantra jota toistan

ja muisto ja ääni
ja muisto ja kuoro ja ääni

kunnes olen vanha ja punaan huuleni
joka sunnuntai päivällisen jälkeen