kumpula

aina sinä se olit aina sinä joka
päästi irti joka heilautti
yli kaiteen se olit sinä
jonka yksinkertaisuudelle tarvittiin tulkki
sinä aina sinä se olit
jonka naurua imitoin se olit
sinä jonka parransängen läpi
katsoin aurinkoon eikä meistä kumpikaan muista oliko se aamu
vai ilta
miten se valaisi sinut ripsineen päivineen

tiedäthän
meistä on tullut vanhoja
mahdollisuutemme ovat valuneet
hukkana reisille
sinusta ei koskaan pitänyt tulla
yhtään mitään minusta piti tulla
kaikki
silti aina se olet sinä sinä sinä
jota minä ajattelen kun
unet riivaavat jos nukun ja
sinä se olet sinä olet mantra jota toistan

ja muisto ja ääni
ja muisto ja kuoro ja ääni

kunnes olen vanha ja punaan huuleni
joka sunnuntai päivällisen jälkeen

ain't got no money 'til i die

kun kävelee rumissa kengissä ymmärtää
että ne ovat jonkun muun.
patterin kohina likistää päätä
puristaa muttei kohtele kaltoin
katson televisiosta lihavia ihmisiä kuntoilemassa
juon olutta ja halveeraan
kun jollakin on tahto
parempaan.

--

jokaisen baarin vessassa on runo
jonka unohdan.
jaamme saman hulluuden,
minä ja sinä,
ratsastamme punaista virtaa
emmekä koskaan
koskaan
kykene mihinkään.

--

unessa minä
rakastelin miestä joka
rakasteli toista joka
laittoi päälleen mekon ja viilteli vatsaani
lapsuutensa kotitalossa
me olimme helliä,
olimme sopineet
mutta minua ja häntä,
meitä pelotti terän välke

--

joka haluaa oman elämänsä bukowskiksi
tai mikäs tää ny fanteksi, john, ei dan
täytyy hyväksyä
että aika usein taide haisee
pierulle
valkosipulille
ja vanhalle viinalle
eikä se koskaan lähde sinusta pois.

kauan

ja se soi ja se soi ja
se soi soi soi
seitsemän kertaa seitsemän