hitaasti hengitellä ajatusta
et ole minun, et enää,
et koskaan, et.
olit kieltosana jokaiseen myöntymiseen,
tanssin tiimellyksessä taivutus
jota kätesi ei kestänyt,
sinun vuokseksi uneksin kuukausia
laivoista, merestä, junista ja kissanpennuista
naisista ja hyönteisistä,
miehistä, jotka kantoivat kasvosi
kaunein kulmien kaartein.
ja vaikka olen sanonut tämän niin usein
olen sanonut, en jaksa,
olen sanonut, en kestä, en kykene
en en en en,
olen sanonut,
nyt voit sen uskoa, viimein
aikamuoto sanoissa muuttuu.

rakkaudessa köyhät, kuulkaa,
olen painoni arvosta romumetallia,
olen mutteri liikaa,
kehoni kyllästyttää niin usein
heitä, jotka omakseni tahtoisin.

--

hajatelma, muistiin merkittävä.
alku runolle, jonka sunnuntaina lausun
muistona muusalle.

jos kaipaan, kaipaan näin

kustantajat ilahtuvat kun mies puhuu arjesta
tarkkanäköisin, hellin sanoin.
olen jättänyt puumerkkini pitkin tamperetta,
jääkaapin muovisanat loppuvat kesken.
kesäisellä pilluhiellä merkattu petauspatja,
lakanat sotkettu työhön ja uneen yhtä lailla.

peilinkarmit ja ovenrivat kalisevat näyteikkunoissa,
puiden latvoissa kovin täyteläinen valo.
vaahtoisen vaalea rakkaani,
kävelen kotiin hitaasti
koiria tervehtien

P928

olen ryypännyt kolme päivää putkeen
ja totisesti, se tuntuu.
tämä on pikajuna meren rantaan,
jokaisella vaunulla oma tuoksunsa
hikeä, kusta ja vieno puuterin tuulahdus
pitkin käytävää
ostin tampereelta kolme kaljaa,
paniikki luimistelee selkärangassa
humppilassa sihautan tölkin auki.
röökikopissa on ruuhkaa,
mutta me syöpäkääryleiden käristäjät olemme
varsin solidaarista porukkaa: aina mahtuu
mukaan yksi sauhuttelija
katsomaan kuinka maaseutu tyhjenee

mutta sinä olet enemmän

2038

olet kuunkehrää ja katinkultaa,
luisevaa mustelmaa, imuvoimaa ja karhupumppua,
olen kirjoittanut niin usein
”olet..”, olet silti vain sinua,
vain, ainoastaan, väistämättä,
vain, niin kovin, siis.
hukkaan sanani sinuun,
olet runo, kesken vielä,
olet nobel, johon nimeni kaiverretaan
ennen eläkeikää, olet minussa
muttet minun,
et vielä,
mutta jos annat meille tarpeeksi aikaa kohtaamme pienessä argentiinalaisessa kylässä, sinä vaimoinesi minä itseni kanssa, me juomme ja nauramme juuri muistisi mukaisesti me otamme
käsistä kiinni kun ilta päättyy ja sanomme, ”me olimme silloin, emme nähneet”, nyökäten haluamme kaikkea parasta sinulle, kompastelet mukulakiviin, minä tuijotan selkääsi, sillä -

ei-meidän häät

minusta tuntuu, että sinä aliarvioit minua.
pidän itseäni korkeassa arvossa.
kompromissit ovat lasten ja vanhusten sopimuksia,
vain heikot tulevat puolimatkaan.
ja sata miestä ylleni, alleni, päälleni,
sinä silti --
pehmeitä kaikki. antavat periksi, liusuvat muistista.
sinä olet jäänyt.
oi kultani jos sua tanssittaa saan.

ban & drown (rakastan markku intoa)

tänään näin markku innon,
hän lainasi ameriikan rakkaimman huru-urhon kirjan
odotin odiviusta tai
jotain tutumpaa, sanasta uusia edes, mutta ei,
hänen vatsansa pinkeys tavoitteli lippahatun ruutukuviota
ponnekkain liikkein, kädessä sellainen anttilan levyosaston pieni,
rahiseva punapussi
nuoruudessa kirjat sujahtivat ahtaisiin koloihin,
nyt ne täytyy erikseen pujottaa,
sutivat sormet niin liukkaiden aivojen liitteenä
saivat minut tuijottamaan hänen ohimoaan kuin olisin imemässä ideaa
siitä mikä meidät tähän pisteeseen toi, tiskin vastakkaisille puolille
kuin tämä arkkitehtonisesti kaunis puupinta
olisi kajaliviiru vessan seinässä
sukupolvet keskenään, minä ja markku,
luulen katseeni häirinneen, liekö minusta runoksi,
”tuijottava kirjastovirkailija”,
minä tuijotin ja hän tuijotti takaisin, tuijotti niin,
että tunsin itseni amatööriksi
kuten pitääkin

näin tänään markku innon,
olikohan kahville menossa,
näin markku innon
ja sydämeni lämpes aina lappiin asti.

0

mitä sanon,
ja ennen kaikkea,
mitä olen sanomatta.
olet hiljainen hetki tässä alennusmyynnissä.

I

koskettelen sinua varoen
on vaikeaa lähestyä miestä,
joka ei vielä tiedä
kuinka paljon hän sinusta haluaa.

II

aaveet olen laskenut sinun varaasi
olettanut kovin usein
kovin monta tunnetta.
kaikki pyyntöni,
(rypistyn jalkojen juureen, olisit minun olisit edes kerran, eikö ole mahdollista jättää rehellisyys muiden huoleksi, emmekö me voisi olla edes -)
tyhjien seinien tilalla sinä seisot kuin taulu
jonka tekijä ei tiennyt, minkä karnevaalin kanvaasille synnytti.