ban & drown (rakastan markku intoa)

tänään näin markku innon,
hän lainasi ameriikan rakkaimman huru-urhon kirjan
odotin odiviusta tai
jotain tutumpaa, sanasta uusia edes, mutta ei,
hänen vatsansa pinkeys tavoitteli lippahatun ruutukuviota
ponnekkain liikkein, kädessä sellainen anttilan levyosaston pieni,
rahiseva punapussi
nuoruudessa kirjat sujahtivat ahtaisiin koloihin,
nyt ne täytyy erikseen pujottaa,
sutivat sormet niin liukkaiden aivojen liitteenä
saivat minut tuijottamaan hänen ohimoaan kuin olisin imemässä ideaa
siitä mikä meidät tähän pisteeseen toi, tiskin vastakkaisille puolille
kuin tämä arkkitehtonisesti kaunis puupinta
olisi kajaliviiru vessan seinässä
sukupolvet keskenään, minä ja markku,
luulen katseeni häirinneen, liekö minusta runoksi,
”tuijottava kirjastovirkailija”,
minä tuijotin ja hän tuijotti takaisin, tuijotti niin,
että tunsin itseni amatööriksi
kuten pitääkin

näin tänään markku innon,
olikohan kahville menossa,
näin markku innon
ja sydämeni lämpes aina lappiin asti.