2038

olet kuunkehrää ja katinkultaa,
luisevaa mustelmaa, imuvoimaa ja karhupumppua,
olen kirjoittanut niin usein
”olet..”, olet silti vain sinua,
vain, ainoastaan, väistämättä,
vain, niin kovin, siis.
hukkaan sanani sinuun,
olet runo, kesken vielä,
olet nobel, johon nimeni kaiverretaan
ennen eläkeikää, olet minussa
muttet minun,
et vielä,
mutta jos annat meille tarpeeksi aikaa kohtaamme pienessä argentiinalaisessa kylässä, sinä vaimoinesi minä itseni kanssa, me juomme ja nauramme juuri muistisi mukaisesti me otamme
käsistä kiinni kun ilta päättyy ja sanomme, ”me olimme silloin, emme nähneet”, nyökäten haluamme kaikkea parasta sinulle, kompastelet mukulakiviin, minä tuijotan selkääsi, sillä -