I

tuo aurinko sisään.
kuin jokin kirja, jota ei saa luetuksi,
jätän paperit
ja lauseen


II

suurena sulkana vasten taivasta
cirrostratus, lämpimän enne atmosfäärissä
vai stratos-,
et ole kertomassa.
minä muistan sanat, en niiden merkityksiä.
kylpytakissasi kuninkaiden väri, reitesi
jalopuina niiden alta.
sinun tulee kylmä,
et ymmärrä kuinka läsnä pohjoinen minussa on.
kuin omenapuiden vesiversot
tai luvaton askel kun nurmi taipuu
sitä tahtoen.

pastissi

koivut niin vakavina, ylösalaiset kehikot
kuin nainen, joka odottaa tulevansa puetuksi.
voisi luulla sanan jäävän.
monet luulevat.
asetan paperit painamaan sängynlaitaa.
kirjoituskoneen kalkatus muuten niin elävässä talossa
jokainen isku musteesta ihoksi.
olet mies, jonka vuoksi silkkisukkia käytetään
saat minut unohtamaan
rivien avaruuden.
tässä mielessä olemme asetelmiimme sopivat.

olet sydämen sytytystulppa, soiva kruunu sankarin otsalla.
olet glaseerattu kermaleivos, väistämätön pako sukkahousuissa,
hivutat reittä ylös
kunnes purkaudut kokonaan.
olet lemminkäinen kiurussa, vihersilmäinen arkkiperkele
riiaat männyt piloille,
pieni perunamaa vilkkaan tien varrella,
multiin suojattu peltilaatikko,
korukivi kyrvännokassa olet
natiseva raami siihen maailmaan, jossa ihmiset tekevät töitä
eivätkä koskaan opi ruotsia.

rivi 24, paikka 2

isäni, omani, joka makaat mullissa nokialla,
lumettuna olkoon hautasi, en etsi lapiota
luodakseni polkua kotiin

tuliko minusta mitä halusit
kun hyväilit vatsanahkaa
kun annoit minulle toisen nimen

tapahtuiko pahin pelkosi
kun panttasin klarinettisi
päästäkseni berliiniin

onko maan alla kiperät kulmat kääntyillä,
onko kihlattusi portinpielessä kiinni
helmat harmaana,
haperoina,
kätensä haparoiden,
oliko lahjahevosen suuhun katsottuna lapin helena
vai tussahdus kylmää ilmaa?

antaisitko minulle anteeksi, jos kertoisin
olen hyljännyt herran huoman ja haureillut ympäri eurooppaa
että äidistäsi muistan vain harvat viikset
että hän ei muistanut minua ollenkaan -
rakkaasi tuskin muistaa mikä päivä, uusivuosi on
maaliskuuta ja toissaviikko viime vuosi mutta sinut,
sinut hän muistaa, olemme vieneet kuvia,
hän katsoo kuvaa ja kauhistelee vanhasta muistista
kuinka haudattuja pitäisi kohdella, varoen elämöintiä,
"isänsä tytär tahtoo painaa päänsä vasten multaista rintaa"
me tiedämme, että kuolleet eivät vähästä kauhistu.

kun eläkeosuutesi lakkasi tulemasta
päästit minut pahasta pahempaan
ja jos olen rakastanut kuolleita miehiä
voin vihata sinua samoin säännöin

mutta sinusta minä olen
ja sinusta ovat entisen vaimosi tunnistamat silmät
sinun tapasi hämmästellä, nostaa kulmia,
rakastaa ihmisiä, joiden silmät syttyvät ymmärrykseen,
rakkaus kaikkeen, mikä minussa on kaunista
mikä minussa
on

sinun
on voima
ja tämä lihan saavutus
sukuhautaan asti
iänkaikkisesti

aaa..

men.

mustetahra I

kuinka kuka tahansa on, kuten kuka tahansa tulee kohti, askeltaen epätahdissa, irrallaan kaikesta, mikä on totuuteen verrattavissa oleva vahva, sykähdyttävä oletus olevaisuutemme pysyvyydestä pölyisillä papereilla sanalliset skorpionit
sinä olet, ja niin on hyvää ja kaunista, painaumat vaahtomuoviin yhtä lailla sinua, yhtä lailla minusta,
luvatta,

yhtä lailla pyyteetön oletus tahdosta,
että haluan sinua,
julistan itseni mureneviin selkämyksiin.

sitten tulee sinistä, olen opetellut uusia maneereita, suin tukkaa suliksi, olen pulloposkinen mia farrow pelastusarmeijan jakkupuvussa
kompuroiva pari kenkiä
ja pitkiä, pakokauhuisia sukkia.
sitten tulee sinistä, vastentahtoiset sormet vasten märkää haarakiilaa
kuin jokainen piilokuva sinusta hiljaisilla rullilla,
"messinki, joka kaikuu, mutta josta ääni ei irtoa"
ja syvämerinen välke rikkinäisessä tutkassa, jonka ainoa kieli on save our souls, morsen pitkää ja lyhyttä kortta
kun kuplat lasissa asettuvat.

hallelujah

valutan hornitosia kurkusta alas
televisio ja islam uhkaavat länsimaista sivistysvaltiota
mutta kristillistä fundamentalismia ei kukaan
uskalla mainita.
elän vahvassa oletuksessa;
kukaan
ei ymmärrä
mitään.
kaipaan aseellista vallankumousta,
maailmanloppua, suurta tulvaa,
apokalypsia,
onni ei tule uskomalla.

--

commodore 64

taputtelen luottomuusan päätä,
on perjantai jossain, missä nimipäivillä on merkitystä.
toista vuorokautta aurinko helottaa kohti.
sinusta olen kiitollinen.