tästä olen kiitollinen:

että on puita
joiden alle laskostaa itsensä.

I

olenko jättänyt jo jälkeni sinuun
näyttänyt pisteen mahdollisuuden
antanut pakotien näistä sanoista
mikä on, on malttamaton muutoksessa
ja mikä ei, ei koskaan tule olemaan aloillaan.

II

olet niin kevyt,
olet kuin silkkipaperia riipisi
käsissä siivettömän pöly, henkäys
kesäistä virtaa
kun tuulee mereltä kalliolle.
kulkisit tänne pimein mielin,
palvottua pakanamaata
jalkojesi alla,
pihakivetyksessä hiljainen syke

niin kaukaa

III

maan takaa
olen viimein
tullut kotiin.