tästä olen kiitollinen:

että on puita
joiden alle laskostaa itsensä.

I

olenko jättänyt jo jälkeni sinuun
näyttänyt pisteen mahdollisuuden
antanut pakotien näistä sanoista
mikä on, on malttamaton muutoksessa
ja mikä ei, ei koskaan tule olemaan aloillaan.

II

olet niin kevyt,
olet kuin silkkipaperia riipisi
käsissä siivettömän pöly, henkäys
kesäistä virtaa
kun tuulee mereltä kalliolle.
kulkisit tänne pimein mielin,
palvottua pakanamaata
jalkojesi alla,
pihakivetyksessä hiljainen syke

niin kaukaa

III

maan takaa
olen viimein
tullut kotiin.

muiden sanoja selatessani en saata ymmärtää
kuinka ne ovat uskaltaneet unohtaa sinut lauseistaan.
kun makaat raajasi levällään, sormenpäissä tähdet,
olet aurinkokunta.
avaruuden laajeneva äärettömyys ei hämmästytä minua enää.

täällä kaikki on toisin.
minun huoneissani.
ei pehmeyttä, ei nojaamista poskeen,
minulla on jälleen huono päivä.
monta hyvää ennen tätä.
sinun on vaikea nähdä kuka olen.
kenen kanssa sänkysi olet jakanut.
ei siitä voi olla vihainen,
harvoin itsekään ymmärrän,
kuka minuun näinä päivinä asettuu.
minun huoneissani, yläkerran ylhäisessä yksinäisyydessä
tilassa, jota kukaan ei saata penetroida,
kuplassa, eksentriassa
maalaamassa miellytystä olotilaksi.
älä pidä tätä pahana.
näitä päiviä on.

havunneulanen pystytetty tien viereen
on odoteltu onnellisempia päiviä.
hangen naarmuttamat jalat
vai toisinpäin –
onko matka mittaa vai määrä,
hiilloksen kuumottavat kasvot kuisina unina
poski vastavirtaa huuhdellut

kyllä kyllä, meillä on aikaa
pappi siunaa englannissa elektroniikkaa
luojalle kiitos siitä
että voimme kirjoittaa hänestä
pienin alkukirjaimin

kyllä kyllä, minä odotan huomisen hyminöitä
kuinka suloisesti nyrpistät nenääsi
haukotukseen
ja kuinka se tarttuu minuun
kuinka tartun sinuun

kyllä kyllä, et pelkää singulariteettia
mutta minä en tahdo kuolla venymiseen
minulla on parempia suunnitelmia
raajojen levittämiseen

kyllä kyllä
minä rakastuisin sinuun
jos muistaisin miten se tapahtuu

kyllä kyllä
on kaikki mitä uskallan sanoa
vähän nyökyttää päätäni
kyllä kyllä
tässä on hyvä
kun olen ja olet
hartain ottein

kyllä kyllä

hitaasti päivää

ja mitä meistä tuli
pahoinpidellyistä lapsista
oksennuksia korjanneista
päitä paikanneista
kun äitisi veri valuu vasten lapsen sormia
toivot että olisit tarpeeksi vahva
nostaaksesi sen veitsen etkä enää välitä siitä
kuinka sanasi soivat
soivatko
itketkö
annatko itsellesi anteeksi
kun
isäsi on kuollut äitisi on kuollut
ei kuikaan ole kuollut eivät
aaveet koskaan kuole

364 ja puoli

vuoden viimeinen päivä

rotat ovat vallanneet laivan.

kuvittelitko todella

etten kirjoittaisi sinusta,

sinusta, sinusta

kun toit minulle sanat

uhrilampaan

luulitko, etten käyttäisi sinua

kunnes jäljellä ei olisi

mitään.

vuoden viimeinen päivä,

minulla on ihmisiä, joita rakastaa

suudelmia hukattavaksi

ja kuusen latvassa foliovittu.

yöni odotin päivän valkenemista

364 päivää ennen tätä

osa niistä sinua.

vuoden viimeinen päivä

oletko loukkaantunut siitä

mitä minun täytyi sanoa

että olet seinä, josta kaiku

ei kimpoa.

josta sana ei helähdä uudeksi.

vuoden viimeinen päivä

ryhtyi pakkastamaan

hanki saappaan alla

vuoden viimeinen päivä

olet lopussa

olen lopussa

meille ei ole loppua

alutta

on vain olutta ja muutama muisto

peiton alla

oli neljä lämmintä jalkaa.