olen odottanut kuolemaa
toivonut ja pelännyt
mutta ennen kaikkea
odottanut
lukenut kirjoja hädissäni
ahminut tekstiä ettei yksikään lause
jäisi lukematta
kuunnellut lempikappaleita toistolla
että muistaisin ne ulkoa
sillä hetkellä
kun hengitys lakkaa
iloinnut aamuista
joina tuntui ”ei vielä tänään”
iltapäivistä, jotka muistuttivat
”koska tahansa”.
olen odottanut kuolemaa
kuin yllätystä
josta ei tiedä, koska sen saa
innokkaana, hermostuneena
kirjoittanut testamentteja kännykkään
”ota sinä minun kirjani
minun sanani, ota sinä se, mitä minusta jää
tiedät mitä tehdä”
kirjoittanut anteeksipyyntöjä
tunnustanut rakkautta
väittänyt milloin kenenkin syyksi
että ”tänä yönä kuolen
koska teit minusta tällaisen”
vain herätäkseni jälleen aamuihin
joina tuntui ”ei vielä tänään”,
”ei tänäänkään”.

olen odottanut kuolemaa
kuin terveyskeskuksen odotushuoneessa
odotetaan lääkäriä
selaillaan lehtiä, katsellaan kelloa
niiskutetaan nenää kunnes tuntien odotuksen jälkeen
olo tuntuukin paremmalta
odotushuoneen seinät pieniltä
ja kaikki muut yskivät
enemmän kuin sinä

olen odottanut kuolemaa
astuakseni kadulle
mennäkseni kotiin, mennäkseni kapakkaan
mennäkseni mihin tahansa siitä murheellisesta huoneesta
johon masennuspotilaat itsessään menevät
antaakseen periksi sängynpohjalle
eivät nouse viikkoihin
olen odottanut kuolemaa
kuin jouluaattoa
kuin lopputiliä
kuin stockmannin hulluja päiviä
ajatellut juhlien alkavan lopusta

olen odottanut kuolemaa
syntymästä saakka
kuolemaa, omaani ja muiden
kadotusta, unohdusta
kuin laiturille jätettyä rakastettua
laivassa maailman laitaan