maanantai 23. marraskuuta 2009

für dich

kaikki mitä saat minusta

kuinka olet minut herättänyt


sana ”liebling” tarkoittaa lempiasiaa
tai rakastettua


”du bist mein/-e” merkitsee omistamista
ilmenee usein ihmissuhteisiin viittavan
lauseen alussa (kts. freund / freundin)


olen jättänyt lakanoille tuhkaa
haluaisin kaivertaa sinuun nimeni
ettet unohtaisi -
odottaisit
kunnes aika ja paikka osuvat
viimein kohdalleen


sana ”sehnsucht” tarkoittaa
halua kaipausta hinkua janoa
tarvetta ikävää kaipuuta


kaiken minkä olet minussa herättänyt
saat mukaasi

“ich will dich in guten glauben verabschied”

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

olen odottanut kuolemaa
toivonut ja pelännyt
mutta ennen kaikkea
odottanut
lukenut kirjoja hädissäni
ahminut tekstiä ettei yksikään lause
jäisi lukematta
kuunnellut lempikappaleita toistolla
että muistaisin ne ulkoa
sillä hetkellä
kun hengitys lakkaa
iloinnut aamuista
joina tuntui ”ei vielä tänään”
iltapäivistä, jotka muistuttivat
”koska tahansa”.
olen odottanut kuolemaa
kuin yllätystä
josta ei tiedä, koska sen saa
innokkaana, hermostuneena
kirjoittanut testamentteja kännykkään
”ota sinä minun kirjani
minun sanani, ota sinä se, mitä minusta jää
tiedät mitä tehdä”
kirjoittanut anteeksipyyntöjä
tunnustanut rakkautta
väittänyt milloin kenenkin syyksi
että ”tänä yönä kuolen
koska teit minusta tällaisen”
vain herätäkseni jälleen aamuihin
joina tuntui ”ei vielä tänään”,
”ei tänäänkään”.

olen odottanut kuolemaa
kuin terveyskeskuksen odotushuoneessa
odotetaan lääkäriä
selaillaan lehtiä, katsellaan kelloa
niiskutetaan nenää kunnes tuntien odotuksen jälkeen
olo tuntuukin paremmalta
odotushuoneen seinät pieniltä
ja kaikki muut yskivät
enemmän kuin sinä

olen odottanut kuolemaa
astuakseni kadulle
mennäkseni kotiin, mennäkseni kapakkaan
mennäkseni mihin tahansa siitä murheellisesta huoneesta
johon masennuspotilaat itsessään menevät
antaakseen periksi sängynpohjalle
eivät nouse viikkoihin
olen odottanut kuolemaa
kuin jouluaattoa
kuin lopputiliä
kuin stockmannin hulluja päiviä
ajatellut juhlien alkavan lopusta

olen odottanut kuolemaa
syntymästä saakka
kuolemaa, omaani ja muiden
kadotusta, unohdusta
kuin laiturille jätettyä rakastettua
laivassa maailman laitaan

perjantai 13. marraskuuta 2009

meille kerrotaan
että avioliitto on auvoinen satama
loppu teini-iän kidutuksille
meille kerrotaan
että ei tytöt tunne jos niitä pannaan
kortsun kanssa
mutta meidän täytyy oppia itse
että niin ei ole
meille kerrotaan
pillupierut ovat luonnollisia
mutta miten sen sanoisi poikaystävälle
joka kertoo kaikille
että piereskelet sängyssä
meille kerrotaan
että rakkaus
tulee luonnostaan
mutta mitä sanot itsellesi
kun olet katsonut peiliin
viimeiset viisi vuotta
eikä kukaan tule
ja suutele paljasta olkaa
haluan sisääsi
kaivaa tieni ruumiinlämpöön
haluan repiä sinut auki
nähdä, kuinka päivittäin toimit
kun olet minusta irti olen eksynyt

haluan sinut minuun
työntää minuuteni sinuun
niin ettei meitä saata erottaa
tahdon tehdä kipeää
tahdon tuoda sinuun yön mustelmaisen pinnan
riipiä paloja ja koota sinut uudestaan
aina koota uudestaan

haluan nähdä kanssasi
päivän pimeyden
tuoda sinut kasvotuksin
puolivaloon
kaupungin väliaikaan
haluan sinulta kaiken
kunnes sinulla ei ole
mitä antaa

haluan
tahdon
otan

sinusta

kunnes tyhjyys
on

torstai 12. marraskuuta 2009

rommia, malja menetetyille

sinä menet, minä jään,
mutta sinä löysit sanat.
on muitakin maailmoja kuin nämä.



tupakan tuoksu kämmenissä
olet tuonut minuun tulen.
ulkona sataa lunta kun olen unessa
se sulaa kun herään -
minulla oli ajatus ennen tätä lausetta
ajatus sinusta,
siitä mikä tekee sanan "me"
mikä tiivistää jokaisen sormenpään
vasten myöntyvää ihoa
mikä selittää ajan kaartuvan
vasten toissapäivän kaihoa
mikä kykenee kertomaan
miksi olet siellä
miksi olen täällä
miksi aina voi luvata ikuisuuden
eikä koskaan nähdä
saman aikavyöhykkeen huokausta huomiseen

tiistai 10. marraskuuta 2009

"anal thermometer"

moi lainasin sun pankkikorttia
öisin tuntuu niin yksinäiseltä
että toisen tilitietojen tarkastelu
on intimiteettiin verrattavissa
tunnut niin hyvältä
tunnun niin hyvältä
me molemmat tunnutaan
ja mitä sanoo aamuisin jos ei että
noustaisko jo
joka on koodi sille että
ei varsinkaan vielä
on niin lämmintä ja ihan liian mukavaa
ja se mikä on liian mukavaa
antaa aina periksi
sanattomalle mittarille sanoista
joista ei pidä muodostaa lauseita
varsinkaan virneillä varustettuja
lausuntoja
joille nauraa rikkinäisessä parisängyssä
vedonlyönnin tuloksena
saati kirjoittaa blogiinsa rommikännissä
MITÄ TODELLA TAPAHTUI
ja herätä seuraavana päivänä
kakskymppinen taskussaan
tietäen tasan
mitä silläkin rahalla tekee
mitä tekee sille puhelimelle
joka makaa nurkassa
oletetusti ehjänä
johon ei soita kukaan ellei
äiti isoäiti tai sairaanhoitaja
joka kertoo että
"me annettiin vaan vähän liikaa
unilääkettä"
eikä tällä millään ole
mitään merkitystä
väliä
tai kuten lapissa sanotaan että
koko tilanne on
paskan haalee
strutsin kusi,
vertaus, johon olen mieltynyt
ja lopulta
on todettava

kaikki mitä haluamme
on lopussa
yö haisee raa’alle
väsymyksestä ja kofeiinista sekavat aivot näkevät omiaan
kaksoiskuvia ja kirjainten juoksua
valokärpäsiä, sähköistä murinaa ja arktista ikävää
joka tuntuu kuumevärinänä lämpimässä huoneessa
olisi pitänyt tietää jo siitä valkeasta hehkusta
joka kirskui silmäluomien takana
tai pistelevästä puolittaisuuden tunteesta
että tämä yö on omituinen, ei valveeksi tehty,
ei ihmiselle
tarkastelua karttava painoton alue
iltaisessa ihossa
lakanan poimuihin unohtunut hiukkanen ikuisuutta
jonka kohdatessaan tuntee itsensä kiireiseksi
unessakin

maanantai 9. marraskuuta 2009

näen unta
että paidan sisälle ryömii hämähäkki
että tallon luteita tennarit jalassa
ja niiden kuoret rusahtelee
kuin kuurainen nurmi
myöhemmin katselen banaanikärpäsen laiskaa lentoa
päivä taittuu mustelmaksi
---
peiton alla on neljä lämmintä jalkaa