olen aina ajatellut hautoja hiljaisina paikkoina,
ettei sieltä kukaan huutelisi perään.
siksikö ihmiset tekevät ristiretkiä toistensa ruumiiden ääreen,
kertoilevat liikeistään, äiti äiti pääsin kouluun
äiti äiti kun puhun tälle kivelle minun on kylmä
äiti äiti olen menettänyt tarkoituksen enkä tiedä miksi haluan kaatua
loskaan kierimään.
onko siellä liian hiljaista.
riivaamme kuolleita elämän murheilla
kiinnostaako heitä, onko sielua, joka kuulee
ne pienet rukoukset aamuyöstä
valvovatko kerran niin elävät kehot maakerrosten alla,
kiiriikö surun tuntu paljastettuja luita kohden.
äiti äiti mikset voi kuolla jo
ja tulla tätä kaikkea kertomaan
pienen huoneeni nurkkaan.