tiistai 23. marraskuuta 2010

I

en kuuntele rakkauslauluja,
minä luen haavikkoa ja juon olutta.
rationaalisuus helpottaa, sanat aseteltu
kuin niiden pitääkin.

II

mitä muuta voi elämässä tehdä kuin kaivata kohti vanhuutta
ja pyristellä vastavirtaan kun se on tekeytynyt nykyisyyteen.


III

nyt sängyssä on vain kirjoja, yksin yönsä viettävä ihminen
ei tee mitään kolmella tyynyllä, käpertyy villapaitaan
jos kokee unen olevan mahdollisuus, ei kammoksuttava pakote.
niin, minä ja kirjani, nojailevat toisiinsa kun en tueksi ehdi,
olemme jääneet yksin taas, näin sen tuleekin olla
kirjat nojailevat toisiinsa ja minä tukeudun niihin
asetelmien tasapainoon, painan otsan vasten yhtä,
hapuilen toista kädellä kuin kirjat täyttäisivät sen minkä
niiden vuoksi hylkäsin, minkä aina sanojen vuoksi,
sanojen, jotka ovat oikullisempia kuin yksikään mies,
siinä niiden riemullinen ero
ja lopullinen syy.

2 kommenttia:

Kristian kirjoitti...

Tähän on epäilemättä kirjoittajien helppo samaistua, minun ainakin.

Sallinet että sanon, on jo pitkän aikaa näyttänyt siltä että runosi pelkistyvät ja seestyvät, jopa kiihkeydessään, rytmi on luontevaa ja kokonaisuus vinoudessaankin harmoninen, löytävät oman paikkansa. Hyvältä näyttää.

marianna meri-tuulia kirjoitti...

kiitos kristian, siihen on vähän tähdättykin lähiaikoina. tämäntapainen ns. kaava runouteen löytyi jo pari vuotta sitten, mutta tuntui silloin luovuttamiselta: piti päästä kokemaan, josko joku toinen tapa olisi sanoille ja minulle parempi. nyt vaikuttaa siltä, että ei ollut.