maanantai 3. huhtikuuta 2023

 

The thing with the funeral pen

 

Minulla on tapana olla ajoissa. Ajoissa, siis ajoissa, todella ajoissa, ei ajoissa siten, että kun toinen on myöhässä, joutuu itse odottamaan.

Aurinko oli jotain niin kuin se oli tänään, ehkä, leveyspiiri on erilainen.

Olin ajoissa, etuajassa, hiippailin hautaustoimiston parkkipaikalle aurinkoon.

Olin vanhempi kuin odotin,

no,

niin no,

kuka se minut sinne kuttu kuolinkehtoa kattomaan

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

i was sitting on the window sill when she told me 
she's scared of splinters. not falling down 
from an open window, that's looking to another house, another place
but splinters. she was afraid of 
the splinters not settling, those ragged pieces of wood
growing inside her fingers, then 
her hands and 
splitting
what she holds whole.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

olis ollu helvetin kiva nukkua. ei sitte. ulkona on subtrooppinen ilmasto.
twitter ahistaa. oon ehkä purkanu sinne liikaa mt-ongelmien kuvailua
konkreettisesti.
ylipäätään unettomuus ja levottomuus on vissiin näitä lamon
laskemisen oireita. tänk u plz do not come again.
ja olis kai tän voinu hitaamminki laskea, nyt ko mietin.
ei silleen, että korvissa soi ja päässä taas soi ihan toinen veisu,
meinaan jope ruonansuun "hei kännykkä soi".
miksi, lucifer, miksi? heittäisin veriuhrin, että tämä loppuisi.
olettaen siis, että jaksaisin. tai kykenisin.
että hei kännykkä soi vaan sinnekin.
ehkä olennaisinta olisi se, että en olisi olemassa ollenkaan.
ja toisaalta, miksi vitussa en olisi.
ei sillä, että haluaisin kuolla, en todellakaan.
hyvällä mäihällä kuolen vanhana, kun olen tehnyt sinunkaupat kuoleman kanssa,
hyväksynyt sen, että elämä loppuu.
ei tarve olemassaolemattomuudelle ole sama kuin halu kuolla.
ja silti se on, mutta sitä ei mieluusti ajattele.
sitä ei miellä samana.
ajattelen asian tavallaan solipsisesti; jos minua ei olisi,
ei olisi kokemaani. maailma toki pyörisi edelleen muille, mutta minun
osani maailmasta lakkaisi. minun näkemykseni.
onko se minkään arvoinen?
sen pitäisi olla.
parhaimpina hetkinä uskon, että se on, että minulla
todellakin on merkitystä ja jotain annettavaa
---- mutta miksi pitäisi olla jotain, mitä antaa?
miksi pelkkä olemassaoleminen on mahdotonta?
miksi se ei riitä, että olen, hengitän, elän, koen, tunnen?
miksi täytyy aina antaa itsestään, olla hyödyksi,
hyväksi, lämmöksi, miksi täytyy tuntea syyllisyyttä siitä,
ettei halua käydä suihkussa samana iltana kuin heila haluaa,
koska siitä on tullut rituaali, että käydään yhdessä suihkussa,
ja se on hyvä rituaali, se pitää meidän lähellä toisiamme
sellaisella tavalla, jota paraskaan nussiminen ei kykene saavuttamaan.
ehkä kyse on juuri siitä vähästäkin kuuluvuuden tunteesta
irtautumisessa. jos minä irrotan sinusta, päästätkö sinäkin irti?
vaikka kyse on helvetti vieköön SUIHKUSSA KÄYMISESTÄ.

torstai 22. kesäkuuta 2017

2015 X

ei se ollut kuin ovi
ovia ollut muita
menet ja riisuudut
siinä olet ollut aina

tiedät mitä on
alastomuus ja antautuminen
itsekkäästi ottaa
toisen keho
olet ollut niin kauan yksin

--

x

olet vanha niin vanha
naururyppysi todellakin rypistyvät
enkä minä nuorene enää
täytän
kolmannen kerran elämässäni
täyden
vuosikymmenen
paljonko siihen mahtuu
puhkikäveltyjä tennareita, helmoja,
siirryn kävelykenkiin
sauvojen varsissa
kaikki se, mitä me emme

perjantai 18. maaliskuuta 2016

minä rakastan sinua

olet tanssi
katsot vikojani kuin ne kuuluisivat
joka ikinen aamu
nukkuessasi olet irti, kaunis
tähtisumua poskipäillä
luomilla  
kohti nenää kurovat
käpristät varpaitasi

hengitän sinusta sinuun