I

ikkuna on jäätynyt kiinni
ja kaikki ne sanat joita halusin lausua
ovat menneet.
on ollut niin vaikeaa niin kauan
etten tiedä paremmasta enää
orkidea pöydällä tiputtaa kukan
yksi kerrallaan.
ketä odotin jos en sinua
mitä kaipasin jos en epäselvyyttä itseeni
kyllä, olen pahoillani
mutten pahoitteleva
sade loppui enkä enää kaivannut
syliä johon koti olisi syntynyt
koska koteja tehdään
ei löydetä
eikä vastavaloon katsoessa
näe ääriviivojen rajaa

IO

elää aikojen taakse
tottuneena puolivaloon
kuinka se laskeutuu poskipäitä
vaiti, lipuen
kuten pitkin patjaa aamuyöstä
ihmiskarusellina
kohti hiljaisuutta
kohti unta


II

ajattelin vuosia taakse, koehenkilö, näin
monen varjot, vakavat,
poskien rosoista pintaa.
epäilyksettä olit siellä
missä minäkin
kun kuu laski vain noustakseen taas
ja kaikki välissämme
laski sykettä peläten
kuinka se lakkaa